Vapaapäivä

On suunnattoman vapauttavaa viettää vapaapäivä yhdeksän yhtämittaan poljetun päivän jälkeen. Voi nukkua pitkään (aina puoli yhdeksään asti!), voi kävellä kaupungilla, tehdä ostoksia (ajolasit hukattujen tilalle ja lisää voiteita).

Mutta jossain vaiheessa iske huono omatunto. Eikö tässä nyt olis parempi vain polkea eteenpäin. Jos vaikka lähtisimme iltapäivällä, niin jo illalla olismme... Ja näin mieli vie mukanaan. Vaikka tiedän että välipäiviä on syytä pitää. ja niin ovat sanoneet kaikki pitkän matkan taittaneet. Mutta silti. Ihan joutenoloa? Jospa edes kävisimme museossa?

*

Majoituksemme sijaitsee aivan Kuusamon keskustassa, vastapäätä paikallista K-markettia. Saimme huoneen alakerrasta lähellä sisäänkäyntiä, jääkaappi on yläkerrassa. Kun sitten aamulla aamiaisen jälkeen lähdin viemään maitoamme sinne, tuli paikan emäntä vastaan toivottaen huomenta. Pahoitteli hiukan epäkäytännölistä kylmäkaapin sijaintia, johon vastasin etä ei se häiritse, hyvähän tässä aamulla on hiukan liikkua. Johon rouva vastasi että niin, se vaikuttaa olevan sinulle tuttua.

Yllätyin suuresti tästä, yhtäkkiä olen identifioitu urheilijaksi. Tätä päivä en uskonut kokevani! Jopa isäni serkku totesi minulle vain viikko ennen matkamme alkua että hämmästyi pyöräretkestämme. Hän kun aina oli pitänyt minua jopa ideologisena antiurheilijana, joka korkeintaan kantoi mukanaan rullalautaa. Nähdessään meidät Kaisan kanssa sonnustautuneina pyöräilyasuihin matkallamme alas Sarfsalöhön hänen oli hieraistava silmiään - olivatko tässä nyt ne samat ihmiset? (Toki hän muisi pilailla balettitanssijan käsilläni, ja kontekstista päätellen hän ei tarkoittanut miespuolisia tanssijoita.)

*

On hassua että minulta tosiaan kesti lähes 35 vuotta ennen kuin löysin liikkumisen ilon. Ennen tätä olin pitänyt urheilua lähinnä hölmönä, ja jossain määrin vähä-älyisenä toimintana. Kuten ystävälläni Mikillä oli taidekoulussa opiskellessamme tapana sanoa, "älymystö vihaa urheilua!".

Koulu-urheilu oli minulle, kuten monen monille kollegoilleni, pahin rangaistus. Eikä suinkaan siksi ,että kohdalleni olisi osunut opettajaksi joku sadistinen ex-vääpeli joka nautti nuoreten kurittamisesta. Päinvastoin, minulla ei oikeastaan ole pahaa sanaakaan sanottavana opettajistani.

Itse aine oli kuitenkin masentava. Miellyttävän leikin ja ilottelun sijasta keskityttiin darwinmaiseen vahvin voittakoot -henkiseen kilvoitteluun, jossa ruhjeetkin olivat vain palkintoja. Yritä siinä sitten päteä hiukan hauraamalla fysiikalla varustettuna, kun lätkää jo vauvaiässä harrastaneet taklaavat sinua kentän laidalla. Kun omalla kohdalla maila lähinnä toimitti kolmannen tukipisteen virkaa, pitäen miehen edes auttavasti pystyssä.

Ehkä siksi olenkin päätynyt pyöräilijäksi. Se on kestävyyslaji, jossa kilpailen vain ja ainoastaan itseni kanssa. Totta on, että pyöräilyssä kilpaillaan samalla tavalla kun missä tahansa muussakin lajissa, muta se puoli taas ei kiinnosta minua.

Pyöräilyssä yhdistyy minun kannaltani moni tärkeä asia. Maisemat vaihtuvat siinä tahdissa että mieli pysyy virkeänä, aistien saadessa juuri tarpeeksi ärsykkeitä jaksaakseen. Kuntoilusta voi löytää hyötynäkökannan, kun voi pyörähtää Porvoosta vaikka Helsingissä, tai heilahtaa mökille. Lisäksi pyöräilyssä ei liiemmin tule hiki. Tai tuleehan se, mutta kuivaa tuulen vireessä, niin ettei ole ällö olo.

Toinen puoli on pyöräilyyn liittyvä estetiikka, joka visualistina puhuttelee minua suuresti. Koko värien kirjo, pyörien mallit, monimuotoinen historia ja salaiset koodit luovat lajille lähes myyttisen auran.

Minua nimenomaan kiehtoo se, miten yhteiskuntamme varsin kapeasti mahdollistaa miehelle itseilmaisun pukeutumisellaan. Ja nyt puhun virallisemmasta pukeutumisesta, en niin sanotuista mökkivaatteista.On sanottu että miesten univormusta vain kravatti soveltuu itseilmaisuun. Tässä piilee tietty totuus, vaikkakin pukeutuminen on viime vuosikymmenten aikana vapautunut.

Pyöräilyvaate edustaa kuitenkin toisenlaista pukeutumista. Pyöräilyasu on pyöräilijän univormu, ja se liittyy selkeästi funktionaalisuuteen. Materiaalit, leikkaus ja tuuletusominaisuudet ovat selkeästi mietittyjä tietty päämäärä mielessä.

Mutta samalla tähän univormuun liittyy tietynlaista leikittelyä. Missä muussa yhteydessä esimerkikisi mies voisi olla vakavasti otettava osa yhteiskuntaan ja olla puettuna tiukkaakin tiukempiin valkoisiin trikoihin jota rytmittävät noin kahdeksan senttä halkasijaltaan olevat kirkkaan punaiset pallot?

Pyöräilijältä se onnistuu, ja jos kantti ei kestä ihan loppuun asti voi aina vedota siihen että liikenteessä on täkeä näkyä. Tämän argumentin luulisi viimeistään olevan sellaien jonka kaikki hyväksyvät.

Liian kauas pyörästä ei tässä asussa kuitenkaan parane eksyä, sillä muuten tulee pian kylähullun maine. Itse olen määritellyt etäisyydeksi pyörästä tässä tapauksessa neljä metriä.

Leka

PS. Pallovaate on yksi niistä salaisista koodeista, joihin aiemmin viittasin. Se on paita, joka on varattu Tour de Francen parhaalle mäkimiehelle. Koen nyt viime päivät vaaroja nousseena, että olen tämän paidan ansainnut!