Kaisan kova kohtalo

Kaisaa kiukutti. Kuten oli tapana kun mies oli jälleen kerran saanut kullun ajatuksen päähänsä. Tai kuten Kaisa itse asian ilmaisi, "en fix idé!". Ja niinkuin aina miehen tapauksessa, tämä oli haluton luopumaan ajatuksestaan vaikka sille miten järkeä yritti puhua.

Tällä kertaa tarina sai alkunsa kun mies silmäili Suomen majoitusliikkeet -kirjan takaosassa olevaa karttaa. Sitä tutkiessaan hän havaitsi että Suomussalmi on yllättävän lähellä Kuusamoa. Eli oikeastaan ihan päivän pyöräretken ulottuvilla!

Siinä ei taivuttelu auttanut, eikä se, että mittanauha kädessä laskettu matka oli lähes puolet pidempi kun aiemmat etapit.

Erityisesti Kaisaa kiukutti se, että mies oli pyhästi luvannut etttä matkaan ryhdytään vain jos sääolosuhteet ovat hyvät ja tuuli myötäinen. Nyt tuo rotjake lähti perumaan puheitaan, ja muuttamaan jo sovittua sopimusta. Se ei ollut Kaisan mieleen. Eikä siinä kaikki! Seuraavaksi tuo kelvoton kehtasi väittää vastatuulta myötätuuleksi, niin kuin olisi ollut vähä-älyisen kanssa tekemisissä.

Sitä paitsi Kaisalle oli luvattu retkelle lähdettäessä leppoisaa ajelua rauhallisessa tahdissa. Ja nyt paineltiin sitten hullun kiilto silmissä pitksin vitostietä autojen viileltäessä ohi siihen tahtiin että hyvä kun tiellä pysyi. Se että herätys oli tapahtunut julmetun aikaisin lian lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen ei auttanut asiaa.

Miehen lepyttely-yritykset olivat naurettavia. "kokeillaan mihin päästään" ja "jos alkaa väsytää niin pysähdytään". Katin kontit! Kaisa tiesi vallan hyvin mikä olisi päivän saldo. Kun mies jotain päätti, niin hän sen myös piti - vaikka yritti korulausein muuta väittää.

Tilanne oli tuskallinen. Kello oli jo yksitoista ja kartta näytti armotta että matkaa oli jäljellä viellä päältä sadan kilometrin.

Hiljaisen kansan tilataideteoksen ääressä syöty Puffet-jäätelö kuitenkin kohensi ainakin hetkellisesti Kaisan mieltä. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin matka ei ollut ihan niin mäkinen kun Kaisa oli pelännyt. Aurinkokin paistoi mukavasti ja lämitti selkää miellytävällä tavalla. Ja tuuli, noh, myönnettäkööt, oli aika ajoin jopa myötäisen kaltainen.

Ja niin matka jatkui. Välillä Kaisa söi ruisleipää, välillä vanilijapuikkoja, joita mies oli aamulla käynnyt ostamassa. Ja oli tuo ketku jotain tuorettakin saanut mukaansa - neljä kiiviä lämmittivät jo olemassaolollaan Kaisan mieltä.

Poljettiin ja pysähdyttiin. Ja siten taas poljettiin. Kaisa antoi tiiviissä tahdissa väliaikatietoja matkan etenemisestä, muistuttaen näin ettei häntä pehmeillä puheilla voinnut huijata. Sen koulun hän oli jo käynyt. Pikku Karhunkierros ON 12 kilometriä, eikä se lyhyemmäksi muutu,vaikka niin väitetäisiinkin. Ja Suomussalmelaiselta leirintäalueelta Kuusamoon ON 147 kilometriä. Turha oli muuta väittää!

Mutta kilometrin seuratessa toista alkoi Kaisan mieli vähän vähältä aurinkoistua sekin. Enää etäisyys ei tuntunut ylitsepääsemättömältä, vaikkakin takapuolta jomotti ja peukalot olivat hellinä krampinomaisesta jarruttamisesta niissä huikeissa alamäissä minkä reitti kulkijoilleen tarjosi.

Ja ennen kun tiesi oltiinkin jo Kuusamon piirissä. Hiukan ylpeänä Kaisa polkaisi viimeiset 15 kilometriä varattuaan hotellihuoneen keskustasta. Ohittipa siinä viime metreillä vielä toisen pyöräilevän pariskunnan, ihan noin vain näyttääkseen heille kuka on kukin. Ja tuskinpa heilla sentään oli repussaan jo 130 kilometriä.

Polleana tyttönä Kaisa sitten vihdoin viimein marssi vastaanottotiskin luo ja ilmoitti hiukan kovemmalla äänellä kun mitä ehkä olisi ollut tarve että "tultiin tuolta Suomussalmelta, mihin voitaisiin laittaa pyörät?".

Huomisen vapaapäivä valoi uskoa tulevaan.

Leka