Kevytpäivä

Kaisa nukkui hiukan huonosti viime yönä. Tämä ei varmastikkaan johtunut majoituksesta, vaan kenties viime päivien uurastus alkaa näkyä. Me istumatyöläiset kun emme oikein ole tottuneita fyysisiin suorituksiin. (Toisaalta, ehkä juuri taustamme takia olemme valinneet lajiksemme pyöräilyn, se kun on niitä harvoja lajeja jossa saa istua läpi koko suorituksen...)

Oli miten oli, siirsimme herätystä tunnilla, ja nousimme puoli kahdeksalta. Paremmin levänneenä kun jaksaa liikkua. Ja sitten taas kerran samat aamurutiinit: pesu, kaikki tavarat pakataan, syödään aamiainen ja nostetaan pyörät kadulle. Sitten nopea kysäisy joltain paikalliselta mihin päin etupyörä kannatta suunnata, ja ei kun matkaan.

Muutenkin kyseessä oli lepopäivämme, joka alun hieman vajaavaisten päivien tähden oli kutistunut puolikkaaksi lepopäiväksi. Mutta sekin tuntui jo juhlalta. Pyöräilisimme kaksi tuntia, jonka jälkeen viettäisimme vapaa-aikaa. Jonka rouva heti alkuun ilmoitti käyttävänsä torkkumiseen. Itse suunnittelin vierailua paikallisessa kirjastossa.

Mutta kuinkas sitten kävikään...

Vaimoni, jota tässä vaiheessa alan epäillä homekorvaksi, toisti keväisen temppunsa, eli kuuli ajo-ohjeet varaamaamme majoituspaikkaan väärin. Kaksi kilometriä Karttulan keskustasta muuttui hetkessä kahdeksaksi, ja kaiken lisäksi hiekkatietä pitkin. (Viime kerralla tämä erehdys maksoi perheellemme 300 euroa, mutta ei siitä sen enempää...) Kun huomioidaan, että meidän olisi käytävä vielä edes takaisin keskustassa olisi tästä vaihtoehdosta koitunut kaiken kaikkiaan 32 kilometrin ylimääräistä lenkkiä.

Tien poskessa käydyn perheneuvottelun jälkeen päädyimme ratkaisuun karistaa Karttulan pölyt jaloistamme, ja suunnata kohti U.H. Ranta -nimistä majoitusta, kolme kilometriä Tervosta itään. (Tällä kertaa vaadin saada nähdä kartan.)

Puolen päivän lepomme näytti kutistuvan kun kyy maailmanlopun edessä, mutta onneksemme lopputie oli litteä, ja opasteet hyvät. Saavuimmekin vain tunnin suuniteltua myöhemmin majoitukseen, ja kaiken lisäki nipistimme siinä samassa seuraavan päivän lenkistä kymmenen kilometriä pois.

Ja niin sai Kaisa toivomansa torkut. Sen pituinen se.

(Paitsi että minun kirjastokäyntini, joka vaati kaiken kaikkiaan 8 kilometrin marssin - ajattelin hiukan vaihtelua, eli lähdin kävellen, huono ratkaisu - ja päätyi lukitun ulko-oven väärälle puolelle. Ainoa asia jonka kirjastossa luin oli kyltti jossa kerrottiin laitoksen sulkevan ovensa kesätorstaisin jo kello kahdelta. Se siitä kulttuurielämyksestä!)

Leka