Kaisa tapasi Sukevan Nesteellä nuoren kaverin joka myös oli pyörällä liikenteessä. Oli lähtenyt Helsingistä, joskaan Kaisa ei tullut kysyneeksi koska. Mutta ei varmastikaan kovin kauan aikaa sitten, sillä tahti oli kova. Hänellä oli nimittäin päämääränä Paltamo, joka on Kajaanista vielä 30 kilometria eteenpäin.
Hiukan ehkä kateuttakin äänessä hän oli muun jutustelun ohessa kommentoinut Kaisalle sitä, miten hienoilla pyörillä olimme liikenteessä.
Ja myönnän auliisti että meissä kummassakin on Kaisan kanssa hiukan (eikä välttämättä niin vähääkään) välineurheilijan vikaa. Mutta on samalla sanottava että matka Lappiin on ihan tarpeeksi pitkä minulle ilman että minun tarvitsisi olla koko ajan huolissani tekniikasta. Erityisesti kun en ole millään tapaa taitava korjaaja tai edes lahjakas McGyver.
Mutta tämä poika palautti mieleen sen että suuriin tekoihin ei tarvita muuta kun hyvän idean ja rutkasti tahdonvoimaa. Muu on sitten järjestelykysymys.
Ja hatunnoston kaveri kuitenkin ansaitsee, sillä tavallisilla lenkkareilla ja verkkahousuilla Kainuuseen polkeminen melko tavallisella kaupunkipyörällä vaatii sisua jota harvalla on! Kukaan ei ainakaan hänen kohdallaan voi väittää että välineet olisivat se tekijä joka ratkaisi. Sen verran huolestuttavasti miehen takapyörä nimittäin heilui.
Teidemme erotessa toivotimme toisillemme onnea matkaan: www.kaisaleka.blogspot.com. Sitä varmasti molemmat tarvitsemme!
Leka
Saturday, July 21, 2007
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
Heh, kiitoksia ystävällisistä kommenteista! Välineistä sen verran, että oli sentään kunnon pyöräilyhousut siellä verkkareiden alla, sää vain oli turhan kylmä olla ilman :P Ja tosiaan takavanne löystyneine pinnoineen oli hajoamispisteessä, sitä saikin paikkailla teipin, pikaliiman, tuohen ja muovinpalasten avulla että pääsi kotiin ;) Tunnustetaan kuitenkin ettei se niin paljoa vauhtia syönyt, ettettekö ohi olisi mennyt joka tapauksessa :P
Ja todellakin, hatunnosto teillekin - oma reissu oli 770km ja 8 päivää, teillehän tulee yli tuplasti enemmän kumpiakin. Viimeksi toivotin terveisiä Lappiin, lähteköön nyt sitten Jäämerelle asti!
Post a Comment