Maalta kaupunkiin

Myönnettäköön: olin aamupäivällä erittäin pahalla tuulella. Satula painoi takamusta eilisestä kevytpäivästä huolimatta (tai ehkä juuri siksi, karaiseminen oli keskeytynyt!) vietävästi ja ponnistellessani vastatuuleen jossain Tervon ja Pielaveden välillä kysyin itseltäni: miksi? Mitä tästä olisi nyt tarkoitus saada irti? Onko koko reissun ainoa pointti, että saan todistaa epäilijöille pystyväni tähän? Entä jos en pystykään, meneekö koko ponnistelu hukkaan jos emme pääsekään Norjaan asti?

Yritin olla kunnon suomalainen ja purra hammasta - turhasta ei saa valittaa! Mutta kun vastatuuli vain jatkui vielä Pielaveden jälkeenkin, ja vaikutti siltä, että olin laskenut kartasta matkan Iisalmeen hiukan väärin ja sinne itse asiassa olikin 100 eikä 90 kilometriä, aloin vakavissani kyseenalaistaa koko reissun mielekkyyden. 10 kilometrin ylimääräinen matka voi kuulostaa autoilijoiden korvaan mitättömältä, mutta voin vakuuttaa, että kun raahautuu vastatuulessa pyörällä ylämäkeen muutaman sadan kilometrin painaessa reisissä, ajatus kymmenestä ylimääräisestä kilometristä eli mahdollisesti kymmenestä ylimääräisestä ylämäestä on kertakaikkisen musertava.

Lopulta murruin istuessamme bussipysäkillä enää noin 25 kilometrin päässä Iisalmesta mutustelemassa suklaata. Leka kysyi lempeästi, oliko joku hätänä, kun vaikutin niin hiljaiselta, ja puuskahdin itkua nieleskellen, että ei tässä mitään hätää olisi jos jokainen polkaisu ei sattuisi ihan sikana!

Leka vastasi tähän ärsyttävän järkevällä ehdotuksella, että sen sijaan että niiskutan bussipysäkillä, siirtäisimme satulaa vielä vähän eteenpäin ja kokeilisin samalla työkaveriltani kuulemaani kikkaa laittaa kahdet pyöräilyhousut päällekkäin. Suostuin pitkin hampain tähän suunnitelmaan, itse olin ajatellut ennemminkin jotain sen suuntaista, että kävisin maahan makaamaan ja odottamaan, jos kyseiselle peräkylälle muutaman päivän kuluttua tulisi bussi, joka veisi minut takaisin sivilisaation pariin.

En uskalla vielä antaa virallista lausuntoa tuplahousuista, ne saattavat alkaa hiertää pidemmillä matkoilla, mutta ensiapuna ne toimivat mainiosti. Kipeään paikkaan tuli tuplapehmusteet, ja tuulikin tuntui alkavan laantua. Auringonpaiste ei enää tuntunut ahdistavalta hikiseltä kuumotukselta vaan leppoisalta kesäkeliltä. Kun tien vieressä vielä oli pienessä aitauksessa kolme vastustamattoman suloista lammasta, jotka tervehtivät meitä määkimällä, aloin taas nähdä pyörämatkailun hyvätkin puolet.

Rullasimme Iisalmeen jo neljän aikaan iltapäivällä, ja löysimme nopeasti retkeilymajalle. (Tosin sitä etsiskellessämme koin vielä yhden heikon hetken, katso www.kaisaleka.blogspot.com) En ole käynyt täällä vuosiin, mutta Sotkamon sukulaisten luo ajettiin aina pienenä ja vähän isompanakin tätä kautta joten kaupungista tulee mieleen mainioita muistoja. En tiedä, kumpi ilahdutti minua enemmän, herttaiset puutalot vai Citymarketin liput. Vihdoinkin kunnon ruokakauppoja, joista saa luomutuotteita, linssejä ja tofua! Kirppareita! Kirjakauppa! Luontaistuotekauppa! Skeittareita! Matkalla oppii itsestään uutta: olen pikkukaupunkilainen, mutta kuitenkin ehdottomasti kaupunkilainen.

Kaisa