17. päivä
Reitti Tana Bru-Ruostefielbma-Ifjord
Ajettu matka 87,8 km
Keskinopeus 15,7 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 5 h 33 min
Energiankulutus (Kaisa) 1 909 kcal
Sää aurinkoinen ja myötätuuli.
Päivän hassu luku: Mäkisen reittimme varrella oli Ifjordfjellet, 370 metriä korkea tunturi. Tie ei ehkä mennyt sen korkeimman huipun yli, mutta ei kaukaakaan liipannut!
Tuesday, July 31, 2007
Melkein perillä!
Jännitys tiivistyy, olemme nyt saapuneet Lebesbyn kunnan alueelle! Huomenna on tarkoitus valloittaa kirkonkylä, koko tämän reissun virallinen kohde.
Kaisa
PS. Päivän teemaan sopivasti kyltti sijaitsi ylämäessä. :) Hämmästyttävää kyllä mäet eivät olleet minulle yhtä raskaita kuin Lekalle, vaan poljin niitä hitaasti mutta tasaisesti 7 km/h vauhdilla menettämättä lainkaan uskoani ihmiskuntaan tai reisilihaksiini.
Tästä on kiittäminen kahta suurta eroa pyöriemme välillä. Ensinnäkin Leka vetää perässään Trailer Bobissa koko maallista omaisuuttamme, tai ainakin retkiversiota siitä. Toisekseen minun pyörässäni on edessä kolme ratasta, Lekalla vain kaksi. Se pikkuinen, joka Lekan pyörästä puuttuu, sattuu olemaan se kevyt ratas, jolla on mukava nousta ylämäkeen. Väänsin sen sisään heti kun vuorikiipeily alkoi, ja lähetin mielessäni paljon pusuja ja haleja Trekin pyöräsuunnittelijoille, jotka päättivät tähän malliin sen asentaa. Thanks, guys!
Kuules Harald, meillä olisi vähän asiaa....
Den Konglige Norske Asfaltenin taso vaihtelee huonosta erittäin huonon kautta surkeaan. Sen saimme tänään kokea polkiessamme ylös tunturin seiniä pitkin.
Vitsailimme alkumäestä sillä että Kong Harald on määrännyt että vain ne paikat jotka ovat kuninkaalisen perheen käytössä päällystetään hyvällä asvaltilla. Muut pärjätkööt oudolla sorasekoitteella. Kiitimme samalla mielessämme Suomen Demokraattista Kansantasavaltaa ja sen johtoa, joka katsoo että jokaisella veronmaksajalla on yhtälainen oikeus tienpinnoitteeseen.
*
Myönnän että tänään oli ensimmäinen kerta matkan aikana jolloin usko oli loppua. Ja oli kohtia jossa itku ei ollut kaukana. Toki päivä oli niin kuuma ettei hyvää vettä kannattaisi siihen hukata - neste kun muutenkin oli kortilla. Ajoimme mäkiä jotka eivät ikinä loppuneet, pään yllä aurinko joka polttaa silmiä ja alla maaperä joka saisi suomalaisen tieinsinöörin puhkeamaan kyneliin.
Tämä johti siihen että ylämäissä hikoiltiin kuin siat, ja alamäissä painettiin jarrua kädet krampaten. Tiepäällysteeseen kun kuului myös usein toistuvia ja epäsäännöllisesti ilmentyviä reikiä, jotka ovat mannaa niin renkaille kun vanteillekin.
Nyt suihkussa käyneenä ja vatsani täyteen syöneenä voin jo naurahdella päivälle. Mutta sen sanon niille jotka eivät Pohjois-Norjassa ole pyöräilleet – harjoitelkaa kestävyyttä, sillä sitä täällä tarvitaan!
Mutta kun hiukan uskalsi irroittaa katsettaan edessä olevasta tiestä sai todistaa maisemaa joka oli huimaava. Korkeita tuntureita, syviä vuonoja, kirkkaita puroja. (Niin, sieltähän sitä vettä olisi saannut, mutta kun emme oikein siinä vaiheessa tienneet voiko sitä juoda...)
*
Majapaikkaan rullattuamme kysyimme kylän kaupasta. Vastaus oli että tämä oli kylän kauppa. Samalla kun se oli kylän huoltoasema. Ja kylän ravintola. Sekä kylän campingalue ja hotelli. Itse asiassa, majapaikkamme oli kylän keskusta, sillä koko kylä koostui yhdestätoista asukkaasta.
Mutta se oli sentään parempi tulos kun eräällä naapurikylällä, jossa ei asunut ketään. Josta kumpuakin filosofinen kysymys, onko kylä kylä jos ei siellä asuta? Jätän teidät miettimään tuota. Hyvää yötä. Huomenna on aikainen herätys.
Leka
Monday, July 30, 2007
Muhennos
Moni on epäillyt retkemme onnistumista. Osa kuntomme takia, osa päättäväisyytemme tai oikeastaan sen puutteen takia. Ja osa ihan muuten vaan, kun ei parempaakaan tekemistä ole.
Yksi epäiliöiden ryhmä kuitenkin on ylitse muitten: ne jotka epäilevät ettei kasvisyöjä kykene fyysisiin ponnistuksiin. Emmeköhän tassä vaiheessa jo ole näyttäneet että kyllä julmuudesta vapaalla dieetilläkin pysyy tiellä.
Ruokahuolto on kuitenkin erittäin tärkeä osa onnistunutta matkaa. Napoleonia lainatakseni: pyöräilijä pyöräilee vatsallaan. Muutama vinkki niille jotka vastaavaa retkeä suunnittevat:
1. Syökää jotain pientä joka tunti. Ei tarvitse olla mitään erikoista, leipä tai keksi, tai jopa suklaapala auttavat ihmeesti jaksamaan. Mutta koneeseeen on jatkuvasti lisättävä (pieniä määriä) ravinteita niin ettei tule uupumus. Mutta samaalla muistutan ettei pidä syödä liikaa juuri enne urheilusuoritusta, ahmiessa kun tulee ähky.
2. Juokaa tarpeeksi. Paras ratkaisu on meille ollut kahden pullon tekniikka, toisessa vettä, toisessa urheilujuomaa. Yleensä olemme juonneet joko Hartsportia tai Dexalia, kevyinä päivinä vahvemmin laimennettuna, raskaina täyssatseina. Nestehukka ei ole leikin asia. Ja sama kun syömisessä – usein ja vähän. Tai kuumina päivinä usein ja paljon.
Me olemme ottaneet tavaksemme syödä tukevan aamiaisen, yleensä mysliä ja leipää, sekä mehua jos sitä sattuu olemaan. Kylminä aamuina olemme kaiken lisäksi lämmittäneet myslimaidon kiehumispisteeseen. Jolloin sitä jaksaa syödäkin enemmän.
Puolen päivän aikoihin syömme lounaan, joka useimiten on leipää sekä mahdollinen hedelmä ja jugurtti tai Kaisan tapauksessa ruusunmarjaviili (jos sitä on saatavilla).
3. Syökää illalla kunnolla. Pyöräilypäivän päätyttyä teemme sitten pääaterian. Mukanamme on trangia-retkikeitin, joka on ollut oiva laite. Ja kun monessa vuokraamassamme mökissä on ollut keittolevy, on sen kattiloita voinnut käyttää niillä. Retkimuonaamme kuuluu kolme peruslajia, jotka ovat nopeita valmistaa, eivät vaadi kovinkaan kummoisia raaka-aineita, ja joita voi valmistaa yhdessä tai kahdessa kattilassa.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita että ruoan laadun suhteen tulisi tinkiä. Ruoka voi täyttää edellä mainitut kriteerit, ja kuitenkin olla maukasta. Salaisuus on vain ottaa mukaan pieni maustearsenaali. Meillä on mukana pienet pusilliset kuivattua chiliä, intialaista kuminaa, jauhettua korianteria, rouhittua mustapippuria, kurkumaa, asafoetidaa ja mustia sinapinsiemeniä. Tämän lisäksi olemme tarvittaessa hankkineet tuoretta inkivääriä, soijakastiketta ja tuoreita yrttejä, kuten basilikaa, korianteria ja persiljaa.
Yksi laji jota olemme syöneet varsin paljon on niin kutsuttu kitri. Se on riisitä ja linsseistä keitetty muhennos, johon olemme yleensä lisänneet tomaattimurskaa antamaan makua. Kuten kuvassa näkyy näyttää tämä linssi-riisi-muhennos maittavan nuorelle rouvallekin, kun on kerran jo kolmas lautanen meneillään.
Kuten Rudolf Koivun sadussakain muistutettiin on nälkä paras kokki. Ja mikään ruoka ei ole niin hyvää kuin se jonka syö 150 kilometrin lenkin jälkeen!
Leka
Sateenkaaren päässä lienee Jäämeren ranta
Sateenkaarikin näyttäytyi meille rullatessamme Norjan rannikkoa pitkin, joskin siihen monesti liittyvä lieveilmiökin antoi itsestään. Melko lyhyt kuurosade onnistui kuitenkin kastelemaan matkailijat varsin onnistuneesti, joskin varaamamme "sadetakit" estivät liiallisen kylmettymisen. Ja ainahan ilmaa on helpompi hengittää juuri sateen jälkeen.
Leka
Kaisan nörttinurkka
16. päivä
Reitti Kaamanen-Utsjoki-Tana Bru
Ajettu matka 158,77 km
Keskinopeus 19,7 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 8 h 2 min
Energiankulutus (Kaisa) 2 488 kcal
Sää Suomessa aurinkoinen ja tuuli myötäinen, Norjassa vastatuulta ja sadekuuroja.
Päivän hassu luku: Norjalaisella leirintäalueella suihkussa käyminen maksaa 20 kruunua/5 minuuttia. Minun hataralla matematiikallani tuo on melkein kolme euroa! Osaavat kyllä ottaa turisteilta rahat pois!
Reitti Kaamanen-Utsjoki-Tana Bru
Ajettu matka 158,77 km
Keskinopeus 19,7 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 8 h 2 min
Energiankulutus (Kaisa) 2 488 kcal
Sää Suomessa aurinkoinen ja tuuli myötäinen, Norjassa vastatuulta ja sadekuuroja.
Päivän hassu luku: Norjalaisella leirintäalueella suihkussa käyminen maksaa 20 kruunua/5 minuuttia. Minun hataralla matematiikallani tuo on melkein kolme euroa! Osaavat kyllä ottaa turisteilta rahat pois!
Syytän kaikesta miestä huoltoasemalla
Rullasimme Utsjoen keskustaan jo kahden maissa (matkalla oli muuten huikeita maisemia!) ja tuumimme, että vähän pidemmälle voisi vielä polkea. Aika olisi muuten voinut tulla vähän pitkäksi Utsjoen keskustassa hengaillessa. Ajattelimme suunnata Nuorgamiin, yöpyä siellä ja aamulla siirtyä Norjan puolelle joen yli.
Kysäisimme kuitenkin huoltoaseman pihassa tapaamaltamme mieheltä, kummalla puolella Tenojokea tiet ovat paremmat. Hän muisteli Norjassa olevan paremmat asvaltit, mutta huomautti, että Nuorgamissa ei ole siltaa, vaan siltavaihtoehdot ovat Utsjoella ja Tanassa Norjassa. Kun kerroimme olevamme Tanaan päin menossa, hän lausui kohtalokkaat sanat: "No sinnehän on kuutisenkymmentä kilometriä, kyllähän te sinne polkaisette!"
En tiedä minkä verran tämä herra oli itse pyörän päällä aikaa viettänyt, mutta olisin kyllä mieluusti nähnyt hänet mukanamme "polkaisemassa" Tanaan. Ensinnäkin meillä oli jo alla melkein 90 kilometrin matka Utsjoelle. Toisekseen Tanaan oli 69 km, ei 60. Kolmannekseen käytännöllisesti katsoen koko matkalla oli kova vastatuuli. Neljännekseen Norjan puolella, jonne siis menimme heti Utsjoelta, välillä myös satoi.
Totesin jo retken alkupuolella, että välillä pyöräily on itsessään hauskaa, välillä taas hupi syntyy itsensä voittamisesta. Tänään kysymyksessä oli Utsjoelta eteenpäin selkeästi jälkimmäinen. Mutta nyt kun hetken päästä ryömin makuupussiin ja siirryn katselemaan unia ollaan joka tapauksessa hupivaiheessa. Ja selkeästi Norjassa!
Kaisa
Sunday, July 29, 2007
Kaisan nörttinurkka
15. päivä = Kevytpäivä
Reitti Ivalo-Inari-Kaamanen
Ajettu matka 69 km
Keskinopeus 20,5 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 3 h 21 min
Energiankulutus (Kaisa) 1 124 kcal
Sää aamulla pilvinen ja tihkusateinen, iltapäivällä aurinkoinen.
Päivän hassu luku: Ensin tienviitta Norjaan oli oikealle, sitten vasemmalle, ja suoraankin mennään Norjaan päin. Norja on siis kolmessa eri suunnassa!
Reitti Ivalo-Inari-Kaamanen
Ajettu matka 69 km
Keskinopeus 20,5 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 3 h 21 min
Energiankulutus (Kaisa) 1 124 kcal
Sää aamulla pilvinen ja tihkusateinen, iltapäivällä aurinkoinen.
Päivän hassu luku: Ensin tienviitta Norjaan oli oikealle, sitten vasemmalle, ja suoraankin mennään Norjaan päin. Norja on siis kolmessa eri suunnassa!
Kylmää mutta hauskaa
Leka pulahti pieneen järveen majapaikassamme Kaamasen kylän pohjoispuolella. Seurasin tilannetta turvallisesti auringon lämmössä laiturilla ja kehitelin erilaisia tekosyitä, miksi en tälläkään kertaa voinut tulla mukaan uimaan kylmään veteen. Nähkääs kun laituri oli 15 cm liian korkealla veden pinnasta, joten en olisi ilman uimajalkoja millään päässyt ylös vedestä... :)
Kaisa
Ettemme ylpistyisi
Inarin kirkonkylällä kaupan eteen pysähtyi meidän lisäksemme kolmaskin pyörämatkalainen. Aloin heti kysellä, mistä mukavanoloinen mies oli tulossa ja minne menossa. Hän aloitti: "Lähdin reilu kaksi viikkoa sitten Helsingistä..." jolloin minä avasin suuni sanoakseni: "Mekin lähdettiin kaksi viikkoa sitten Porvoosta!" Mutta miekkonen jatkoikin: "... ja menin Vaasan kautta Norjaan, Nordkappiin, ja olen nyt palaamassa takaisin." Eih! Melkein samassa ajassa kuin me tämä hirmupolkija oli jo käynyt Jäämerellä ja kääntynyt kotia kohti!
Ilmeni, että miehen päivämatkat olivat vähän eri luokkaa kuin meidän, 160-200 km, hän polki joka päivä myöhään iltaan asti ja iski sitten teltan pystyyn jonnekin tien poskeen tai järven rannalle. Me turvamatkailijat olemme taas aina varanneet majapaikkamme hyvissä ajoin päivällä ja saaapuneet perille viimeistään kuuden maissa iltapäivällä, ja teltassa ei ole vielä nukuttu yhtään yötä.
Reissukokemustakin miehelle oli kertynyt useammalta mantereelta Japania myöten, minkä rinnalla meidän viime kesän retki Porvoosta Ruotsinpyhtäälle tuntui vähän vaatimattomalta. Ylipäätään tunsin olevani tämän teräsmiehen rinnalla kuin mummo maitokauppaan menossa. Onneksi Leka tuli ulos kaupasta ja sain sentään tuntea, että meitä rimpuloita oli kaksi. :)
Hyvää matkaa suurpyöräilijä! Olet varmaan kotona ennen kuin me Norjassa...
Kaisa
PS. Inarinjärven rannalla otetussa kuvassa näyttää vielä siltä, että saataisiin vettä niskaan, mutta taas kävi mieletön tuuri: vaikka säätiedotus luoasi pelkkää sadetippaa poljimme kuivina ensin pilvien alla ja lopuksi auringossa!
Om asketism
Att bege sig på en cykelresa likt vår har två syften. det första syftet är det uppenbara, att nå en viss punkt på kartan. Det är egentligen den lättare delen av ekvationen. Det andra syftet är att övervinna sig själv. Och det är inte alltid lika enkelt.
Då bitarna faller på plats som bäst uppfylls båda målen samtidigt. Men så är inte alltid fallet. En intressant sak med att röra sig på vårt vis är att man snabbt kommer till insikten om hur liten ens egna kapacitet är, och hur mycket större krafter påverkar vår framfart mer än vi tänkt oss.
Väder och vind kan snabbt stjäla fem kilometer i timmen från farten, utan att ens göra något större nummer av sig. Att vara tvungen att med ihopbitna tänder trampa i nedförsbacken, med en bitter insikt om vad det innebär då backen svänger uppåt kan tära på ens entusiasm. Branta backar uppåt äter snabbt upp kraften ur musklerna, emedan branta nedförsbackar får fingrarna krampaktigt att pressa på bromshandtagen.
Allt detta kan verka som en klagovisa, men det är ingalunda min intention. Till och med i de stunder då benen värkt som värst eller motvinds pusten sugit all must ur chauffören har sitt värde. Ett värde, som man lättast nog uppskattar på kvällen insvept i sovsäcken, men ändå... Ty genom all denna möda har i alla fall jag en känsla av att jag faktiskt är förtjänt av att vara just här. Att med våld ta sig till Lappland med vrålande fart i en plåtburk är helt enkelt inte samma sak.
Men för mig är det en stor skillnad mellan att resa någonstans eller att enbart förflytta sig från en plats till den andra. En cyklist vi träffade utanför butiken i Enare hade samma upplevelse. Han konstaterade att enbart en cyklist kan på alvar uppleva vad landet har att erbjuda, alla dofter, vyer, ljud. En cyklist kan stanna egentligen var som helst, slå upp tältet, och fortsätta nästa dag. Eller nästa vecka, om han eller hon så vill.
Och jag vill understryka än en gång att mitt skriveri inte är en fanatisk bilhatares pamflet. Jag själv tar bilen till arbetet i Lahtis och kör till Helsingfors för att sköta mina ärenden. Dels av praktiska skäl (Lahtis) och dels av pur lättja (Helsingfors). Jag njuter inte särkilt av att köra bil, med praktiskt är det.
Det som jag däremot ifrågasätter är hela konceptet med bilsemestrande. Var är upplevelsen? På de rastpunkter var man kan tanka bilen, och dricka dyrt kaffe. Kanske inhandla en souvenir gjord av renskinn? Eller är upplevelsen hela resan i sig?
Givet, det kräver en del mer att bege sig på en cykelsemester, men mestadels är det frågan om en mental justering, mer än en fysisk. För se på oss, en kvinna utan ben och en man som inte sportat en dag i sitt liv. Vem som helst kan cykla, vem som helst kan bege sig på en cykelsemester. Att göra vår resa till något mytomspunnet som bara stålmän och superkvinnor kan klara av är att göra alla en björntjänst!
Det svåra är att ta det första steget. Och mången kan ifrågasätta hur det ska gå. Men det vet man ju inte före man prövat! Och ju längre man cyklar, desto bättre blir konditionen. Det kan jag i detta skede redan gå i borgen för.
Då vi trampande tagit oss upp ända hit upplever jag att Lappland tagit emot oss, godkänt vår rätt att vistas här, välkomnat oss, efter att ha beprövat vår viljestyrka. Att uppnå samma känsla med hjälp av andra medel tror jag inte att skulle ha burit samma frukt.
Leka
Då bitarna faller på plats som bäst uppfylls båda målen samtidigt. Men så är inte alltid fallet. En intressant sak med att röra sig på vårt vis är att man snabbt kommer till insikten om hur liten ens egna kapacitet är, och hur mycket större krafter påverkar vår framfart mer än vi tänkt oss.
Väder och vind kan snabbt stjäla fem kilometer i timmen från farten, utan att ens göra något större nummer av sig. Att vara tvungen att med ihopbitna tänder trampa i nedförsbacken, med en bitter insikt om vad det innebär då backen svänger uppåt kan tära på ens entusiasm. Branta backar uppåt äter snabbt upp kraften ur musklerna, emedan branta nedförsbackar får fingrarna krampaktigt att pressa på bromshandtagen.
Allt detta kan verka som en klagovisa, men det är ingalunda min intention. Till och med i de stunder då benen värkt som värst eller motvinds pusten sugit all must ur chauffören har sitt värde. Ett värde, som man lättast nog uppskattar på kvällen insvept i sovsäcken, men ändå... Ty genom all denna möda har i alla fall jag en känsla av att jag faktiskt är förtjänt av att vara just här. Att med våld ta sig till Lappland med vrålande fart i en plåtburk är helt enkelt inte samma sak.
Men för mig är det en stor skillnad mellan att resa någonstans eller att enbart förflytta sig från en plats till den andra. En cyklist vi träffade utanför butiken i Enare hade samma upplevelse. Han konstaterade att enbart en cyklist kan på alvar uppleva vad landet har att erbjuda, alla dofter, vyer, ljud. En cyklist kan stanna egentligen var som helst, slå upp tältet, och fortsätta nästa dag. Eller nästa vecka, om han eller hon så vill.
Och jag vill understryka än en gång att mitt skriveri inte är en fanatisk bilhatares pamflet. Jag själv tar bilen till arbetet i Lahtis och kör till Helsingfors för att sköta mina ärenden. Dels av praktiska skäl (Lahtis) och dels av pur lättja (Helsingfors). Jag njuter inte särkilt av att köra bil, med praktiskt är det.
Det som jag däremot ifrågasätter är hela konceptet med bilsemestrande. Var är upplevelsen? På de rastpunkter var man kan tanka bilen, och dricka dyrt kaffe. Kanske inhandla en souvenir gjord av renskinn? Eller är upplevelsen hela resan i sig?
Givet, det kräver en del mer att bege sig på en cykelsemester, men mestadels är det frågan om en mental justering, mer än en fysisk. För se på oss, en kvinna utan ben och en man som inte sportat en dag i sitt liv. Vem som helst kan cykla, vem som helst kan bege sig på en cykelsemester. Att göra vår resa till något mytomspunnet som bara stålmän och superkvinnor kan klara av är att göra alla en björntjänst!
Det svåra är att ta det första steget. Och mången kan ifrågasätta hur det ska gå. Men det vet man ju inte före man prövat! Och ju längre man cyklar, desto bättre blir konditionen. Det kan jag i detta skede redan gå i borgen för.
Då vi trampande tagit oss upp ända hit upplever jag att Lappland tagit emot oss, godkänt vår rätt att vistas här, välkomnat oss, efter att ha beprövat vår viljestyrka. Att uppnå samma känsla med hjälp av andra medel tror jag inte att skulle ha burit samma frukt.
Leka
Etelän ahdistus
Asia joka on aina kotoa asti on vaivannut minua on niin kutsuttu etelän ahdistus. Se tarkoittaa että aamulla kun olemme päättäneet määränpämme ajattelen että sinne saapuessamme ollemme jo melko pitkällä. Tarkoitti se siten Pertunmaata, Kajaania tai Ivaloa.
Mutta illalla karttaa katsoessani huomaan aina kauhukseni että olemme yhä ihan etelässä. Ei tällä tahdilla jäämerelle päästä. Sitten laskeskelen mielessäni päiviä, ja pohdin pitäisikö päivämatkoja kasvattaa. (Tässä vaiheessa Kaisa yleensä vetää hätäjarrusta). Minun on nähtävä Jäämeri!
Kaisan serkku Sirkku kertoi Kajaanissa olessame paikallisesta miesporukasta joka lähti hiukan vastaavalle retkelle Jäämerta kohti. Tosin muutamin eroin. Ensinnäkin heillä oli meihin porvoolaisiin maantieteelisesti hienoinen etulyöntiasema, sillä he asuivat Sotkamossa. Toinen ero oli se että heidän ei tarvinnut käyttää lihasvoimia, sillä he liikkuivat moottorikelkoilla. (Niin, siis ajankohta johon tarina sijoittuu on siis talvi, vaikkakin lehtien mukaan täällä moottorikelkoilla kesäisinkin ajellaan.)
Matka sujui ilmeisesti rattoisasti, mutta kymmenisen kilometriä ennen Jäämerta ilmen ongelma. Lumipeite loppui.
Ja kun kelkkojakaan ei uskallettu jättää vartioimatta, niin jäljelle jäi vain yksi vaihtoehto. Käännyttiin takaisin.
Yhden asian lupaan tässä ja nyt: ellei tule henkilövahinkoja ja minä olen kymmenen kilometrin päässä Jäämerestä niin vaikka konttaan sinne ja kannan vaimon! Ja jos se merkitsee että myöhästyn töistä päivällä tai parilla niin sen kanssa voin oppia elämään.
Leka
Saturday, July 28, 2007
The Dutch are here again!
Syama Gopala, we couldn't resist adding a couple more photos for you... Look at what we've found on the bookshelves at the last two places where we've stayed! The Dutch have conquered both Vuotso and Ivalo - do we even dare look at the books at the next place? :)
Kaisan nörttinurkka
14. päivä
Reitti Vuotso (Vuohccu)-Saariselkä-Ivalo
Ajettu matka 85,4 km
Keskinopeus 20,5 km/h (nopein tähän mennessä!)
Ajoaika (ilman taukoja) 4 h 9 min
Energiankulutus (Kaisa) 1 333 kcal
Sää aurinkoinen, muutama pilvenhattara.
Päivän hassu luku: Yksi ylitse jäänyt limetti on matkustanut laukussamme Kangasniemeltä asti, ja tänään kun sitä olisi tarvittu, emme löytäneet sitä mistään.
Reitti Vuotso (Vuohccu)-Saariselkä-Ivalo
Ajettu matka 85,4 km
Keskinopeus 20,5 km/h (nopein tähän mennessä!)
Ajoaika (ilman taukoja) 4 h 9 min
Energiankulutus (Kaisa) 1 333 kcal
Sää aurinkoinen, muutama pilvenhattara.
Päivän hassu luku: Yksi ylitse jäänyt limetti on matkustanut laukussamme Kangasniemeltä asti, ja tänään kun sitä olisi tarvittu, emme löytäneet sitä mistään.
Terveisiä Marcolle Ivalosta!
Toisella meistä on ollut tämän matkan aikana jalkaongelmia. Kipeytynyttä tassua on pitänyt pysähtyä moneen kertaan verryttelemään ja lepuuttamaan. Ilmeisesti joku hermo painuu polkiessa pahasti. Arvatkaa kumman koivesta on kysymys? Lekan tietysti.
Jotkut ovat pohtineet, että mun tyngät ei ehkä kestä tällaista pyörähurjastelua, Älkäätten huolehtiko, tyngät voivat mainiosti! Marcon Viikissä kasaamat proteesit toimivat loistavasti sekä Napapiirin etelä- että pohjoispuolella.
Mutta mistäs saataisiin Leka paralle yhtä hyvät jalat?
Kaisa
Norja-kuume!
Olen miettinyt viime päivät, mistä saisimme hyvän Pohjois-Norjan kartan, jossa näkyisivät myös leirintäalueet ja retkeilymajat. Oma Pyöräily GT -karttamme on superhyvä, mutta ei Suomen rajojen ulkopuolella sisällä juurikaan muuta tietoa kuin päätiet. Katselin Kuusamossa kirjakaupassa paria Norjan karttaa, mutta ne olivat selkeästi autoilijoille suunnattuja ja mittakaava ei sopinut meille. Kun uusin Potter-kirjakin oli sieltä lopussa, en tehnyt kauppoja.
Tänään kohtalo sitten puuttui peliin. Ensimmäinen leirintäalue, johon yritimme, oli täynnä (oli muuten ensimmäinen kerta reissun aikana!). Seuraavalle oli 10 kilometriä ja mietimme hetken, viitsisimmekö lähteä niin kauas pois Ivalon keskustasta. Muutaman minuutin seisoskelu ruokakaupan edessä seuraamassa kiroilevia esiteinejä ja kaljaa kaksin käsin raahaavia aikuisia vakuutti minut siitä, että halusin nimenomaan vähintään 10 kilometrin päähän keskustasta.
Ratkaisu osoittautui mainioksi, kun kaarsimme viihtyisän Ukonjärven leirintäalueen pihaan Inarinjärven rantaan. Ystävällinen emäntä toivotti meidät tervetulleiksi ja johdatti sisään vastaanottoon. Sisään päästyämme hän kysäisi: "Tarvitsisitteko tällaista Pohjois-Norjan esitettä, tässä on tietoa kaikista majoitusmahdollisuuksista ja kartta?" Mahtava paksu vihkonen sisältää kaiken Norja-infon, mitä ikinä olemme tarvinneet, ja syöksyimme sisään mökkiimme tutkimaan sitä kädet innosta täristen. Skippagurra! Ifjord! Lebesby! Kjölleford! Mehamn! Gamvik! Loppureissun reitti alkaa hahmottua, pitkää peukkuja että pyörät ja ahterit kestävät!
Kaisa
Happea aivoille ja ihmissuhteille
Tänään maisemat yhtäkkiä muuttuivat dramaattisesti Saariselän tienoilla perusmetsästä jänniksi tuntureiksi. Onhan niitä erilaisia isoja mäkiä nähty, ja porojakin, mutta tänään ympärillä ei äkkiä ollutkaan metsää vaan aukeaa maastoa, jossa kasvoi vain pieniä koivukäppyröitä!
Ilmeisesti olimme aika korkealla, koska heti aukean kohdan jälkeen alkoi huima alamäki, joka kesti ties miten kauan, monta kilometriä. Tulihan siellä alhaalla sitten taas puitakin, ja poroja, ja kirkasvetisiä puroja... Muutama päivä sitten uhosin vielä, että kun on nähnyt yhden suomalaisen metsämaiseman niin on nähnyt ne kaikki, mutta nyt oli pakko vaan haukkoa henkeä Lapin maisemien edessä.
Kaisa
PS. Saariselällä kaupan edessä aurinkoa paistatellessa ja jätskiä syödessä todistimme perheriitaa, jonka päätteeksi perheen isä paiskasi auton oven kiinni kiljuen: "Älkää kiljuko!" Auto oli tupaten täynnä tavaraa ja jälkikasvua, ja voimme vain kuvitella mihin lukemiin sen sisälämpötila oli kivunnut helteisellä parkkipaikalla. Autoilu ei ehkä ole niin fyysisesti rasittavaa kuin pyöräily, mutta ihan ongelmattomalta matkustusmuodolta se ei vaikuta...
PS2. Itse kauppojen valikoima on yllättänyt iloisesti, täältä sa tofuakin! Olemme arvuutelleet, missä tofuraja kulkee, mutta vielä emme ole sitä ylittäneet. Jännityksellä odotamme, minkälaisia kauppoja Inarin kirkonkylältä ja Utsjoelta löytyy.
Friday, July 27, 2007
Kaisan nörttinurkka
13. päivä
Reitti Sodankylä-Vuotso (Vuohccu)
Ajettu matka 88,4 km
Keskinopeus 21,1 km/h (nopein tähän mennessä!)
Ajoaika (ilman taukoja) 4 h 11 min
Energiankulutus (Kaisa) 1 523 kcal
Sää pilvinen, iltapäivällä aurinkoa.
Päivän hassu luku: Vuotson ruokakauppa sulkee arkisin klo 18. Sen jälkeen kylältä on turha yrittää ostaa jätskiä (me yritimme).
Reitti Sodankylä-Vuotso (Vuohccu)
Ajettu matka 88,4 km
Keskinopeus 21,1 km/h (nopein tähän mennessä!)
Ajoaika (ilman taukoja) 4 h 11 min
Energiankulutus (Kaisa) 1 523 kcal
Sää pilvinen, iltapäivällä aurinkoa.
Päivän hassu luku: Vuotson ruokakauppa sulkee arkisin klo 18. Sen jälkeen kylältä on turha yrittää ostaa jätskiä (me yritimme).
Vuotso
Vuotso on Suomen eteläisin saamelaiskylä, ja niin pohjoisessa että yletyn juuri ja juuri osoittamaan sitä! (Mutta hiukan hämmentävää on, että olemme melkein 90 kilometrin polkemisen jälkeen vieläkin Sodankylän kunnan alueella...)
Kaisa
Vi övernattar hos mormor
Vårt rum i Vuotso var inrett i mormors stil. Möbler från olika stilar och olika tider har kombinerats för att bilda en unik helhet i Vuotson Majatalo. Bokutbudet i hyllan fortsätter i samma linje. Hälften romantisk litteratur á la Hertta-sarja, andra hälften Hemingway, Solzenitsyn och motsvarande klassiker. (Jag vågar inte ta upp frågan om de litterära preferenserna könen emellan baserat på detta sampel, ty jag kunde bli relegerad till soffan...)
Enligt reglementet från 50-talet får inte schabbiga personer inkvarteras. Speciellt inte i rummen. Lyckligtvis för oss hade Kaisa kammat håret och Leka sett till att nacken är ren och öronen tvättade.
Leka
Poroliineja!
Myönnetään, olemme naurettavia turisteja, mutta porot ovat niiiiin ihania! (Vaikka vähän pelottaviakin.) Tahtoisin päästä silittämään niitä kuonolle, vai onkohan se turpa? Mutta olen vähän huolestunut: näin tien vieressä kyltin "Poronlihaa". Ei kai nyt kukaan voisi syödä poroa? Tai mitään muuta eläintä?
Kaisa
Uusia ystäviä
Hariannan kahvila noin sata kilometriä Ivalosta etelään. Kaksi karhua tahtoi kuvaan jalattoman naisen kanssa. Toinen tahtoi kaiken lisäksi esitellä juuri pyydystämäänsä turskaa. Mikäs siinä!
Leka
Melkein perillä?
Olemme nyt olleet matkalla päivän vajaa kaksi viikkoa. Matkan pituudesta ja kestosta johtuen eräät tuttavamme ovat kutsuneet retkeämme extremeurheiluksi.
Itse emme retkeämme kuitenkaan ole extremeksi mieltäneet. Sillä matkustamistamme leimaa ennen kaikkea rauhallisuus ja hitaus. repimisestä ja hosumisesta ei ole mitään hyötyä. Jos matkaan lähtiessä ei vielä ole buddhamaista mielenrauhaa sitä kyllä kehittyy viimeistään Lapin pitkillä suorilla.
"Tuosta menette tietä pitkin viitisensataa kilometriä, ja käännytte risteyksestä vasemmalle, niin sitten pitäisi jo näkyä..."
Ohjeet ovat selvät. Nyt ei kun niitä noudattamaan. Tieviitta majapaikkamme ääressä torstaina 26. heinäkuuta 2007.
Leka
Kiusauksia
Hna arvostaa varmasti Sodankylän kirjakaupan ja linja-autoaseman parturin eleetöntä tyyliä. :) Molemmat tarjosivat minulle suuria kiusauksia.
Kirjakauppa oli saanut uuden erän uutta Potteria, joka on pyörinyt tiiviisti mielessäni Pohjois-Suomen pitkiä suoria polkiessa. Ei se varmaankaan niin paksu ja painava ole... mitä nyt muutama lisäkilo olisi repussa... Lekan idea ostaa kirja, repiä siitä kannet pois ja sivut sitä mukaa kun olen lukenut ne, tuntuu vähän liian brutaalilta. Yritän pysyä kovana ja odottaa, että pääsen ostamaan kirjan koti-Porvoosta. Matkaa seuraavan viikon aikana minuun ei kannata yrittää ottaa yhteyttä...
Bussiasemalla taas bongasin aikatauluista pikavuoron Pohjois-Norjasta Rovaniemelle. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan hyppäämme siihen Norjassa viikon päästä ja istumme ja torkumme pehmeillä penkeillä Rovaniemelle, jossa vaihdamme junaan. Mmmmm... pehmeillä penkeillä... Kaiken lisäksi bussi huristi meitä vastaan Sodankylän pohjoispuolella, mutta kun sillä kohdalla ei sattunut olemaan pysäkkiä, oli pakko jatkaa polkemista. :)
Kaisa
Kaksi tosimiestä
Aamiaista syödessämme alkoi vieruspöydän mies iskeä juttua. Hän päätteli, ilmeisen oikein, että olimme pyöräillen liikenteessä. Viitteitä tästä hän saattoi saada trikoistamme, joskin toinen mahdollisuus olisi ollut kaksi modernia tanssijaa.
Kaisan feministikiukku ei kuitenkaan ollut kaukana kun mies osoitti kunnioitusta retkeämme kohti. Hänen lausuntonsa, sanasta sanaan:
"Pyöräily – se on tosimiesten tapa matkustaa!"
Mutta pienellä määrällä adrenaliiniahan polkee hiukan nopeammin
Leka
Thursday, July 26, 2007
Kaisan nörttinurkka
12. päivä
Reitti Kemijärvi-Pyhä-Luosto-Sodankylä
Ajettu matka 111,6 km
Keskinopeus 19,8 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 5 h 37 min
Energiankulutus (Kaisa) 1 916 kcal
Sää puolipilvinen, pieniä sadekuuroja.
Päivän hassu luku: Olemme nyt pyöräilleet 1 107,64 km!
Reitti Kemijärvi-Pyhä-Luosto-Sodankylä
Ajettu matka 111,6 km
Keskinopeus 19,8 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 5 h 37 min
Energiankulutus (Kaisa) 1 916 kcal
Sää puolipilvinen, pieniä sadekuuroja.
Päivän hassu luku: Olemme nyt pyöräilleet 1 107,64 km!
Två trötta bergsbestigare
Två trötta resenärer paussar utanför Luostofjällens K-market. Lite torkad frukt höjer blodsockret och färden fortsätter. Att vi endast tio minuter efter bilden tagits stötte på åtta kilometer av den sämsta asvalten detta land haft att erbjuda gjorde ju envar i sällskapet munter. Frostskadat vägunderlag fick en helt ny betydelse, och vi spekulerade vilt ifall asvalten a) var äldre än vi två, eller b) från förra sesongen. Samtidigt tackade vi vår skapare att vi inte fick punktering mitt bland ingenting. Nog för att vi har reservgummin med oss, dumma i huvudet är vi ju trots allt inte, men att utföra en extra manöver i skogen var inte direkt lockande.
Nu kallar den mjuka sängen med kraftig volym, God natt!
Leka
Torstai on päivistä tahmein
Sama kaava jatkui. Herätys, pesu, aamiainen ja matkaan lähtö. Suuntana Sodankylä, jonne tieviittojen mukaan noin 110 kilometriä. Helppo nakki, tulimmehan eilen 140 ilman sen kummempia kommelluksia.
Vaankuten kreikan jumaltarustossa, niin myös Lapinmatkailussa: hybristä seuraa nemesis. Joka tällä kertaa näyttäytyi meille Pyhä- ja Luosto-tunturin muodossa. Se on sanottava että komeita katseltavia ne kylla olivat, kummatkin. Mutta polkeminen niiden juurella ja välillä juurta ylöspäinkin kävi jo liikkunnasta. Bonuksena oli reppukin täytetty ekstraruualla, kun ei voinut tietää minne asti pääsemme. Kun näillä
leveysasteilla Citymarketit ja Prismat ovat hiukan etäämällä toisistaan kuin pääkaupunkiseudulla.
Siinä sitten raahattiin pitkin pohjoista hedelmäsäilykkeitä ja maitorahkaa. Selän särkiessä ja käsien krampatessa. Ja sitten satoi. Mutta vain vähän. Kunnon sade yllätti meidät vasta saavuttuamme Sodankylän keskustaan etsiessämme majapaikkaamme. Sitä ehtii ihminen kastua jo viidessäkin minuutissa melko kokonaisvaltaisesti kun oikein yrittää.
Kumpaakin väsytti ja vilutti, mutta perille oli päästy. Sodankylä oli muistamaani paljon isompi. Päivän pelastus oli kuitenkin majatalomme aivan keskustan tuntumassa. Lämmin suihku sekä lämmin ruoka yhdistettynä kuiviin vaatteisiin tekevät ihmeitä ihmisen mielialalle. Nyt alkaa usko huomiseen jo hiljalleen palata, ja ajatus keskustassa käymisestäkin tuntuu varsin mukavalta. Jospa sieltä saisi jotain karkkia?
Olemme muuten nyt virallisesti siirtyneet uudelle tasolle: tänään tuli mittarissa täyteen tuhat kilometriä!
Leka
Vaankuten kreikan jumaltarustossa, niin myös Lapinmatkailussa: hybristä seuraa nemesis. Joka tällä kertaa näyttäytyi meille Pyhä- ja Luosto-tunturin muodossa. Se on sanottava että komeita katseltavia ne kylla olivat, kummatkin. Mutta polkeminen niiden juurella ja välillä juurta ylöspäinkin kävi jo liikkunnasta. Bonuksena oli reppukin täytetty ekstraruualla, kun ei voinut tietää minne asti pääsemme. Kun näillä
leveysasteilla Citymarketit ja Prismat ovat hiukan etäämällä toisistaan kuin pääkaupunkiseudulla.
Siinä sitten raahattiin pitkin pohjoista hedelmäsäilykkeitä ja maitorahkaa. Selän särkiessä ja käsien krampatessa. Ja sitten satoi. Mutta vain vähän. Kunnon sade yllätti meidät vasta saavuttuamme Sodankylän keskustaan etsiessämme majapaikkaamme. Sitä ehtii ihminen kastua jo viidessäkin minuutissa melko kokonaisvaltaisesti kun oikein yrittää.
Kumpaakin väsytti ja vilutti, mutta perille oli päästy. Sodankylä oli muistamaani paljon isompi. Päivän pelastus oli kuitenkin majatalomme aivan keskustan tuntumassa. Lämmin suihku sekä lämmin ruoka yhdistettynä kuiviin vaatteisiin tekevät ihmeitä ihmisen mielialalle. Nyt alkaa usko huomiseen jo hiljalleen palata, ja ajatus keskustassa käymisestäkin tuntuu varsin mukavalta. Jospa sieltä saisi jotain karkkia?
Olemme muuten nyt virallisesti siirtyneet uudelle tasolle: tänään tuli mittarissa täyteen tuhat kilometriä!
Leka
Wednesday, July 25, 2007
Kaisan nörttinurkka
11. päivä
Reitti Kuusamo-Rukatunturi-Napapiiri-Suomutunturi-Kemijärvi
Ajettu matka 142,57 km
Keskinopeus 20,7 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 6 h 53 min
Energiankulutus (Kaisa) 2 307 kcal
Sää aurinkoinen, pieni sadekuuro iltapäivällä.
Päivän hassu luku: Kaisa paistoi illalla kahdeksan isoa lettua, ja nyt molemmilla on maha vähän kipeä mutta mieli iloinen.
Lihasvoimin Lappiin
Ajatuksemme oli pitää tänään kevyt päivä, ihan jo siitäkin syystä ettei ollut mitään mieltä lähteä repimään yhdeltä istumalta taas 140 kilometriä. Se sattui nimittäin olemaan etäisyys Kemijärvelle. Katsoimme jo ajoissa että Suomutunturin kupeessa oli leirintäalue, ja sinne matkaa pyöreät sata. Säätiedotuskin oli luvannut sadetta, joten mitä sitä itseään kiduttamaan.
Kun yhdentoista maissa kuitenkin olimme tulleet jo päältä 40 kilometrin, alkoi laskin päässäni suorittaa vääjämättömiä laskutoimituksiaan. Jos olimme edenneet näin hyvin näin lyhyessä ajassa, niin sehän merkitsisi että...
Varovasti ehdotin Kaisalle että mitä jos katsottaisiin minne ennätetään. Hiukan varovasti (yllätyksekseni) Kaisakin myönteli että vapaapäivä oli tehnyt tehtävänsä, ja mikäs tässä rullaillessa. (Kaisa ei koskaan oikein itse uskalla ottaa puheeksi myönteisiä pyöräilykokemuksiaan, sillä hän pelkää että jos minua hiukankin rohkaisee, niin otan projektikseni 24 tunnin pyöräilyn vailla taukoja.)
Mikä erikoista Kuusamo–Kemijärvi etapissa on se että se vaikuttaa olevan lähes kokonaan alamäkeä. Ja välillä jopa reiluja sellaisia. itse rekisteröin huippuvauhdiksi päältä 45 km/h, jolloin aloin painaa jarrua – kärry kun ei oikein niin haipakasta menosta perusta.
Plus että kaikkialla vapaasti sompailevat porot ovat jo tuossa vauhdissa varsin todellinen riski. Ne kun ovat ainakin etelän miehelle täysin arvaamattomia. Voin vakuutaa että oli kuumottavaa ohittaa parin metrin päästä eräskin yksilö jonka sarvet olivat vähintään kuusivuotiaan lapsen kokoiset.
Ohituksen jälkeenkin sitä löysi itsensä vilkuilemassa olkansa yli peläten että rotjake lähtisi seuraamaan. Tällä kertaa Olmo oli kuitenkin poroja vikkelämpi.
Maisemat muutuivat hienoista upeiksi, mutta en edes yritä kuvailla niitä, tietäen että sanat vain latistaisivat kokemuksen. Mutta sen sanon että Mooseksen Kurun lasku oli kokemus jonka soisin jokaiselle.
Saavuimme kuuden pintaan hostellillemme, jossa meidät vastaanotti kaksi maailman epäkiinnostuneinta naishenkilöä. Hymyä heistä ei saanut puristettua, ja jopa käytännön asioista kysyminen näytti tuottavan neideille tuskaa. Palveluala oli selvästikkin kummankin kutsumus!
Päivän kohokohta odotti kuitenkin vasta illalla. Pitkän lenkin jälkeen Kaisa palkitsi meidät kummatkin reilulla annoksella vastapaistettuja lettuja sokerin ja mansikoiden kera. Voin taata ettei mikään maistu niin hyvältä 140 kilometrin jälkeen!
Ken ei usko voi itse kokeilla.
Leka
Uusi ystävä
Pähkäilimme hartaasti koko kevään, millä pyörällä minun pitäisi lähteä tähän reissuun. Olin tehnyt pitkiäkin lenkkejä uskollisella Konan hybridilläni, ja pärjännyt mielestäni varsin mainiosti, mitä nyt ylämäissä jäin Lekasta jälkeen. Maantiepyörän hankkiminen tuntui turhalta vouhotukselta, vaikka tiesin hyvin, että Konan suunnittelijat eivät olleet nimenomaan tuota mallia piirtäneet yli 50 kilometrin lenkit mielessään.
Leka oli hankkinut oman Olmonsa muutama vuosi sitten, ja hurahtanut täysin sen keveyteen ja nopeuteen. Hengenvaarallisen kapeilta näyttävät renkaat rullaavat kuin unelma, ja ajamme oikeasti tosi harvoin hiekkateillä (tälläkään matkalla emme ole vielä kertaakaan sellaiselle joutuneet). Siispä Leka tuumi, että vaimonkin alle pitäisi saada kevyempi menopeli. Suostuttelutaktiikkaan kuului mm. pyöräesitteiden tuomista kotiin ja liioitelut kovaääninen puuskutus aina Konaa sisään nostettaessa.
Vähitellen aloin lämmetä ajatukselle, kun Leka vakuutteli, että maantiepyörällä olisin niiiiin paljon nopeampi ja pyöräily olisi niiiiiiin paljon kevyempää. Sitä paitsi näyttäisin paljon vakavammin otettavalta - ja kun taidot ovat rajalliset, niin ainoa tapa yrittää kompensoida niitä on edes näyttää siltä kuin tietäisi mitä on tekemässä!
Netissä roikkuessamme selvisi, että monet pyörävalmistajat tekevät nykyään erityisesti naisille suunniteltuja maantiepyöriä, joissa on huomioitu erityisesti naisten mittasuhteet. Satula on vähän lähempänä ohjaustankoa kuin miehillä, ohjaustanko kapeampi yms. Aloimme innoissamme soitella helsinkiläisiin pyöräkauppoihin ja kysellä, pääsisikö tällaista ihmettä koeajamaan. Vastauksena meille todettiin nyrpeästi, että pyörä voidaan kyllä tilata, mutta silloin se on myös sitouduttava ostamaan. Kysyn: Kuka hullu ostaa pyörän näkemättä siitä muuta kuin pikselisen kuvan netissä? Erityisesti kun pyörä on hankittava omien mittojen mukaisesti. Ei ole olemassa one-size-fits-all-pyöriä. Ei ainakaan maantiemalleja. Toisessa kaupassa kehotettiin suoraan menemään ulkomaille pyörän hakuun. Vika ei nimittäin ole pelkästään suomalaisissa kaupoissa, vaan myös maahantuojissa, jotka eivät näitä naisten pyöriä juurikaan Suomeen tuo.
Onneksi rakkaan saastuneen Itämeremme takana on sivistynyt ja edistyksellinen naapurimaamme Ruotsi, jossa asiakaspalvelussa ollaan joitakin valovuosia Suomea edellä. (No, myönnetään: on Suomessakin mukavia pyöräkauppiaita, ainakin Porvoon Pyöräkeskus joka auttoi meitä hurjasti tämän reissun kanssa. :) )Löysimme Tukholmasta kaupan, joka on erikoistunut naisten pyöriin, ja laitoimme meilillä kainon kysymyksen, olisiko pyöriä ihan oikeasti kaupassa esillä, vai pelkästään netissä? Ystävällinen ja perinpohjainen vastaus saapui seuraavana päivänä: kyllä, heillä oli varastossa naisten maantiepyöriä, monta eri mallia, ja olin tervetullut koska tahansa koeajamaan.
Metsästysvietti oli vallannut meidät, ja syöksyimme varaamaan laivamatkan Tukholmaan. Perusristeily riittäisi pyöräkauppojen tekoon mainiosti, eikä tekisi lompakkoon (eikä ilmakehään) yhtä isoa reikää kuin lento. Sitäpaitsi pyörän ottaminen lentokoneeseen on kauhea projekti laivassa kuljettamiseen verrattuna.
Arvannette jo kuinka tarina päättyy: koeajoin Tukholmassa Cycle Cornerissa kolmea erilaista naisten maantiepyörää. Vietimme monta tuntia kokeilemassa kaupassa eri säätöjä ja rullailemassa ulkona asvaltilla, kauppias oli supermukava ja avulias. Ihastuin eniten Trekin WSD 1500:n. Leka sai raahata ison pyörälaukun laivalle ja hikoilla, illalla nukahdimme hytissä sen viereen ja näimme unta tulevista seikkailuista.
Kaisa
PS. Uusi pyörä ei ole vain hienon näköinen: huristelen nyt noin 5 km/h nopeammin kuin aikaisemmin!
PS2. Monet ovat kysyneet, miksi uuden pyöräni renkaat ovat niin kapeat. Eikö se ole vaarallista? Tietenkään näillä ohukaisilla ei parane lähteä polkemaan metsäpoluille, mutta minä en olekaan ikinä ollut mikään maastorymistelijä vaan maantielenkkeilijä. Tällä reissulla emme toistaiseksi ole joutuneet ajamaan ollenkaan hiekalla, ja viime kesän retkillä Leka pärjäsi mainiosti kun vahingossa eksyimme ajamaan viitisen kilometriä hiekalla. Kapeiden renkaiden pienempi kitka keventää asvaltilla menoa kummasti!
Tuesday, July 24, 2007
Kaisan nörttinurkka
10. päivä = Vapaapäivä
Tallustelimme koko päivän ympäri Kuusamoa ja otimme rennosti. (Yritimme olla vilkuilematta karttaa ja miettimättä liikaa seuraavia etappeja, vaihtelevalla menestyksellä...)
Päivän hassu luku: 50 %. Se osa matkasta joka nyt on takana. Kuusamoon saapuessa juna kääntyi!
Tallustelimme koko päivän ympäri Kuusamoa ja otimme rennosti. (Yritimme olla vilkuilematta karttaa ja miettimättä liikaa seuraavia etappeja, vaihtelevalla menestyksellä...)
Päivän hassu luku: 50 %. Se osa matkasta joka nyt on takana. Kuusamoon saapuessa juna kääntyi!
Tekstiilikaksoset
Retken edetessä matkakumppanit alkavat muistuttaa toisiaan yhä enemmän: tuulihousut ja samanlaiset t-paidat ovat tyylikäs asu tilanteessa kuin tilanteessa. Nyt vain pitäisi saada Lekalle jostain silmälasit ja ajaa Kaisan hiukset!
Kaisa
Vapaapäivä
On suunnattoman vapauttavaa viettää vapaapäivä yhdeksän yhtämittaan poljetun päivän jälkeen. Voi nukkua pitkään (aina puoli yhdeksään asti!), voi kävellä kaupungilla, tehdä ostoksia (ajolasit hukattujen tilalle ja lisää voiteita).
Mutta jossain vaiheessa iske huono omatunto. Eikö tässä nyt olis parempi vain polkea eteenpäin. Jos vaikka lähtisimme iltapäivällä, niin jo illalla olismme... Ja näin mieli vie mukanaan. Vaikka tiedän että välipäiviä on syytä pitää. ja niin ovat sanoneet kaikki pitkän matkan taittaneet. Mutta silti. Ihan joutenoloa? Jospa edes kävisimme museossa?
*
Majoituksemme sijaitsee aivan Kuusamon keskustassa, vastapäätä paikallista K-markettia. Saimme huoneen alakerrasta lähellä sisäänkäyntiä, jääkaappi on yläkerrassa. Kun sitten aamulla aamiaisen jälkeen lähdin viemään maitoamme sinne, tuli paikan emäntä vastaan toivottaen huomenta. Pahoitteli hiukan epäkäytännölistä kylmäkaapin sijaintia, johon vastasin etä ei se häiritse, hyvähän tässä aamulla on hiukan liikkua. Johon rouva vastasi että niin, se vaikuttaa olevan sinulle tuttua.
Yllätyin suuresti tästä, yhtäkkiä olen identifioitu urheilijaksi. Tätä päivä en uskonut kokevani! Jopa isäni serkku totesi minulle vain viikko ennen matkamme alkua että hämmästyi pyöräretkestämme. Hän kun aina oli pitänyt minua jopa ideologisena antiurheilijana, joka korkeintaan kantoi mukanaan rullalautaa. Nähdessään meidät Kaisan kanssa sonnustautuneina pyöräilyasuihin matkallamme alas Sarfsalöhön hänen oli hieraistava silmiään - olivatko tässä nyt ne samat ihmiset? (Toki hän muisi pilailla balettitanssijan käsilläni, ja kontekstista päätellen hän ei tarkoittanut miespuolisia tanssijoita.)
*
On hassua että minulta tosiaan kesti lähes 35 vuotta ennen kuin löysin liikkumisen ilon. Ennen tätä olin pitänyt urheilua lähinnä hölmönä, ja jossain määrin vähä-älyisenä toimintana. Kuten ystävälläni Mikillä oli taidekoulussa opiskellessamme tapana sanoa, "älymystö vihaa urheilua!".
Koulu-urheilu oli minulle, kuten monen monille kollegoilleni, pahin rangaistus. Eikä suinkaan siksi ,että kohdalleni olisi osunut opettajaksi joku sadistinen ex-vääpeli joka nautti nuoreten kurittamisesta. Päinvastoin, minulla ei oikeastaan ole pahaa sanaakaan sanottavana opettajistani.
Itse aine oli kuitenkin masentava. Miellyttävän leikin ja ilottelun sijasta keskityttiin darwinmaiseen vahvin voittakoot -henkiseen kilvoitteluun, jossa ruhjeetkin olivat vain palkintoja. Yritä siinä sitten päteä hiukan hauraamalla fysiikalla varustettuna, kun lätkää jo vauvaiässä harrastaneet taklaavat sinua kentän laidalla. Kun omalla kohdalla maila lähinnä toimitti kolmannen tukipisteen virkaa, pitäen miehen edes auttavasti pystyssä.
Ehkä siksi olenkin päätynyt pyöräilijäksi. Se on kestävyyslaji, jossa kilpailen vain ja ainoastaan itseni kanssa. Totta on, että pyöräilyssä kilpaillaan samalla tavalla kun missä tahansa muussakin lajissa, muta se puoli taas ei kiinnosta minua.
Pyöräilyssä yhdistyy minun kannaltani moni tärkeä asia. Maisemat vaihtuvat siinä tahdissa että mieli pysyy virkeänä, aistien saadessa juuri tarpeeksi ärsykkeitä jaksaakseen. Kuntoilusta voi löytää hyötynäkökannan, kun voi pyörähtää Porvoosta vaikka Helsingissä, tai heilahtaa mökille. Lisäksi pyöräilyssä ei liiemmin tule hiki. Tai tuleehan se, mutta kuivaa tuulen vireessä, niin ettei ole ällö olo.
Toinen puoli on pyöräilyyn liittyvä estetiikka, joka visualistina puhuttelee minua suuresti. Koko värien kirjo, pyörien mallit, monimuotoinen historia ja salaiset koodit luovat lajille lähes myyttisen auran.
Minua nimenomaan kiehtoo se, miten yhteiskuntamme varsin kapeasti mahdollistaa miehelle itseilmaisun pukeutumisellaan. Ja nyt puhun virallisemmasta pukeutumisesta, en niin sanotuista mökkivaatteista.On sanottu että miesten univormusta vain kravatti soveltuu itseilmaisuun. Tässä piilee tietty totuus, vaikkakin pukeutuminen on viime vuosikymmenten aikana vapautunut.
Pyöräilyvaate edustaa kuitenkin toisenlaista pukeutumista. Pyöräilyasu on pyöräilijän univormu, ja se liittyy selkeästi funktionaalisuuteen. Materiaalit, leikkaus ja tuuletusominaisuudet ovat selkeästi mietittyjä tietty päämäärä mielessä.
Mutta samalla tähän univormuun liittyy tietynlaista leikittelyä. Missä muussa yhteydessä esimerkikisi mies voisi olla vakavasti otettava osa yhteiskuntaan ja olla puettuna tiukkaakin tiukempiin valkoisiin trikoihin jota rytmittävät noin kahdeksan senttä halkasijaltaan olevat kirkkaan punaiset pallot?
Pyöräilijältä se onnistuu, ja jos kantti ei kestä ihan loppuun asti voi aina vedota siihen että liikenteessä on täkeä näkyä. Tämän argumentin luulisi viimeistään olevan sellaien jonka kaikki hyväksyvät.
Liian kauas pyörästä ei tässä asussa kuitenkaan parane eksyä, sillä muuten tulee pian kylähullun maine. Itse olen määritellyt etäisyydeksi pyörästä tässä tapauksessa neljä metriä.
Leka
PS. Pallovaate on yksi niistä salaisista koodeista, joihin aiemmin viittasin. Se on paita, joka on varattu Tour de Francen parhaalle mäkimiehelle. Koen nyt viime päivät vaaroja nousseena, että olen tämän paidan ansainnut!
Mutta jossain vaiheessa iske huono omatunto. Eikö tässä nyt olis parempi vain polkea eteenpäin. Jos vaikka lähtisimme iltapäivällä, niin jo illalla olismme... Ja näin mieli vie mukanaan. Vaikka tiedän että välipäiviä on syytä pitää. ja niin ovat sanoneet kaikki pitkän matkan taittaneet. Mutta silti. Ihan joutenoloa? Jospa edes kävisimme museossa?
*
Majoituksemme sijaitsee aivan Kuusamon keskustassa, vastapäätä paikallista K-markettia. Saimme huoneen alakerrasta lähellä sisäänkäyntiä, jääkaappi on yläkerrassa. Kun sitten aamulla aamiaisen jälkeen lähdin viemään maitoamme sinne, tuli paikan emäntä vastaan toivottaen huomenta. Pahoitteli hiukan epäkäytännölistä kylmäkaapin sijaintia, johon vastasin etä ei se häiritse, hyvähän tässä aamulla on hiukan liikkua. Johon rouva vastasi että niin, se vaikuttaa olevan sinulle tuttua.
Yllätyin suuresti tästä, yhtäkkiä olen identifioitu urheilijaksi. Tätä päivä en uskonut kokevani! Jopa isäni serkku totesi minulle vain viikko ennen matkamme alkua että hämmästyi pyöräretkestämme. Hän kun aina oli pitänyt minua jopa ideologisena antiurheilijana, joka korkeintaan kantoi mukanaan rullalautaa. Nähdessään meidät Kaisan kanssa sonnustautuneina pyöräilyasuihin matkallamme alas Sarfsalöhön hänen oli hieraistava silmiään - olivatko tässä nyt ne samat ihmiset? (Toki hän muisi pilailla balettitanssijan käsilläni, ja kontekstista päätellen hän ei tarkoittanut miespuolisia tanssijoita.)
*
On hassua että minulta tosiaan kesti lähes 35 vuotta ennen kuin löysin liikkumisen ilon. Ennen tätä olin pitänyt urheilua lähinnä hölmönä, ja jossain määrin vähä-älyisenä toimintana. Kuten ystävälläni Mikillä oli taidekoulussa opiskellessamme tapana sanoa, "älymystö vihaa urheilua!".
Koulu-urheilu oli minulle, kuten monen monille kollegoilleni, pahin rangaistus. Eikä suinkaan siksi ,että kohdalleni olisi osunut opettajaksi joku sadistinen ex-vääpeli joka nautti nuoreten kurittamisesta. Päinvastoin, minulla ei oikeastaan ole pahaa sanaakaan sanottavana opettajistani.
Itse aine oli kuitenkin masentava. Miellyttävän leikin ja ilottelun sijasta keskityttiin darwinmaiseen vahvin voittakoot -henkiseen kilvoitteluun, jossa ruhjeetkin olivat vain palkintoja. Yritä siinä sitten päteä hiukan hauraamalla fysiikalla varustettuna, kun lätkää jo vauvaiässä harrastaneet taklaavat sinua kentän laidalla. Kun omalla kohdalla maila lähinnä toimitti kolmannen tukipisteen virkaa, pitäen miehen edes auttavasti pystyssä.
Ehkä siksi olenkin päätynyt pyöräilijäksi. Se on kestävyyslaji, jossa kilpailen vain ja ainoastaan itseni kanssa. Totta on, että pyöräilyssä kilpaillaan samalla tavalla kun missä tahansa muussakin lajissa, muta se puoli taas ei kiinnosta minua.
Pyöräilyssä yhdistyy minun kannaltani moni tärkeä asia. Maisemat vaihtuvat siinä tahdissa että mieli pysyy virkeänä, aistien saadessa juuri tarpeeksi ärsykkeitä jaksaakseen. Kuntoilusta voi löytää hyötynäkökannan, kun voi pyörähtää Porvoosta vaikka Helsingissä, tai heilahtaa mökille. Lisäksi pyöräilyssä ei liiemmin tule hiki. Tai tuleehan se, mutta kuivaa tuulen vireessä, niin ettei ole ällö olo.
Toinen puoli on pyöräilyyn liittyvä estetiikka, joka visualistina puhuttelee minua suuresti. Koko värien kirjo, pyörien mallit, monimuotoinen historia ja salaiset koodit luovat lajille lähes myyttisen auran.
Minua nimenomaan kiehtoo se, miten yhteiskuntamme varsin kapeasti mahdollistaa miehelle itseilmaisun pukeutumisellaan. Ja nyt puhun virallisemmasta pukeutumisesta, en niin sanotuista mökkivaatteista.On sanottu että miesten univormusta vain kravatti soveltuu itseilmaisuun. Tässä piilee tietty totuus, vaikkakin pukeutuminen on viime vuosikymmenten aikana vapautunut.
Pyöräilyvaate edustaa kuitenkin toisenlaista pukeutumista. Pyöräilyasu on pyöräilijän univormu, ja se liittyy selkeästi funktionaalisuuteen. Materiaalit, leikkaus ja tuuletusominaisuudet ovat selkeästi mietittyjä tietty päämäärä mielessä.
Mutta samalla tähän univormuun liittyy tietynlaista leikittelyä. Missä muussa yhteydessä esimerkikisi mies voisi olla vakavasti otettava osa yhteiskuntaan ja olla puettuna tiukkaakin tiukempiin valkoisiin trikoihin jota rytmittävät noin kahdeksan senttä halkasijaltaan olevat kirkkaan punaiset pallot?
Pyöräilijältä se onnistuu, ja jos kantti ei kestä ihan loppuun asti voi aina vedota siihen että liikenteessä on täkeä näkyä. Tämän argumentin luulisi viimeistään olevan sellaien jonka kaikki hyväksyvät.
Liian kauas pyörästä ei tässä asussa kuitenkaan parane eksyä, sillä muuten tulee pian kylähullun maine. Itse olen määritellyt etäisyydeksi pyörästä tässä tapauksessa neljä metriä.
Leka
PS. Pallovaate on yksi niistä salaisista koodeista, joihin aiemmin viittasin. Se on paita, joka on varattu Tour de Francen parhaalle mäkimiehelle. Koen nyt viime päivät vaaroja nousseena, että olen tämän paidan ansainnut!
Två eller fyra hjul?
Min bror var aningen orolig över att vår blog tagit en anti-bilism ståndpunkt. Om den allmänna opinionen är likartad är en rättelse på plats.
Ingendera av oss är anti-bilism. Som ett konkret exempel på det kan jag hänvisa till att jag är en mångårig prenumerant av en av Finlands mest framstående magasin, Mobilisti. (Både ordinarie och Senior!) Jag använder mig också av bil då jag behöver, lika som min fru. (Ifall någon vill skänka mig en Dodge eller Buick från 60- eller 70-talet så tar jag gärna emot den. Av modeller ligger Monaco och Riviera nära mitt hjärta, men även andra går.)
Vad jag dock är anti, är dårar som är färdiga att förorsaka grava olyckor genom att skuffa stackars försvarslösa cyklister av vägen bara för att vinna några sekunder på resan till sin destination. Att vi båda nästan hamnade i diket när en Alfa Romeo med våld skulle förbi bilen framför den på en smal vägsträcka. Svordomar hördes på de båda inhemska språken.
En annan sak är att bilen har en förslappande inverkan på mången chaufför. Att konsekvent ta bilen till butiken då sträckan är under ett par kilometer syns på mången medmänniska i form av en rejäl korv runt midjan.
Men ännu mer än det är jag orolig för den atmosfär av brådska vi skapar. Att jag flera gånger under resan fått höra att "nog skulle det vara trevligt att cykla, men inte har jag tid" har överraskat mig. Vart försvinner all tid? Och har inte envar egentligen tillgång till samma tid, cirka 24 timmar per dygn? (Ok, jag vet, jag vet, mången har barn, och arbetar och så vidare, men häng med en stund.)
Att delge råd åt andra ur ens egna synvinkel är sällan en god idé. Men i detta fall ger jag mig friheten att låta tanken sväva. Ifall vi tänker oss att den vanligaste bilen som under vår resa passerat oss utan tvivel är en husbil, rätt ny till på köpet.
Jag har ingen aning vad en sådan kostar, med om jag tippar på 50 000 euro, så blir det kanske inte ännu i överkanten. Här tillägger vi med bensin, försäkringspremier och servicekostnader. Var och en får själv föreställa sig dem.
Om vi utgår från en månadslön på 5 000 euro, så skall man reservara cirka ett års lön utan andra utgifter för att finansiera sin rullande låda. Ifall man istället tar elva månader sabbatsledigt, och köper den lyxigaste cykeln man hittar är man ekonomiskt i samma läge. Och efter året hälsomässigt i betydligt bättre skick om man rullat runt med två hjul under sig istället för fyra. Konstigt, eller hur?
Och under ett års tid hinner man cykla en hel del, kan jag garantera!
Leka
Postscript
Då min bror, som nog bär den sanna bilentusiastens krona i vår familj, märkte att vi började närma oss Ivalo, ringde han mig med en uppgift. På orten fanns nämligen till salu en gammal Volvo, modellens smeknamn valpen, som han gärna kunde tänka sig äga. Så när vi nu en gång i varje fall var i trakterna, så kunde vi ju göra handeln, och köra ner den.
Mina argument om att detta nu inte riktigt var i vår cykelresas anda bemöttes med oförståelse. Vi kunde ju väl cykla upp till Ishavet om det nu var så viktigt, sedan komma tillbaka till Ivalo. Varefter vi enbart behövde lasta cyklarna i bilden och köra skrället till Rovaniemi, och sätta det på tåget till huvudstaden. Lätt som en plätt!
Trots min brors ihärdiga försök att ordna allt på det mest rationella sätt är jag nog tvungen att göra honom besviken. Vi komme inte att hämta honom en Volvo på vägen ner. Men undra inte ifall ni trots det ser honom sitta i en inom en snar framtid. Hans flickvän råkar nämligen vara på besök i Rovaniemi, och det är ju egentligen enligt hans kalkyler alldeles intill Ivalo!
Ingendera av oss är anti-bilism. Som ett konkret exempel på det kan jag hänvisa till att jag är en mångårig prenumerant av en av Finlands mest framstående magasin, Mobilisti. (Både ordinarie och Senior!) Jag använder mig också av bil då jag behöver, lika som min fru. (Ifall någon vill skänka mig en Dodge eller Buick från 60- eller 70-talet så tar jag gärna emot den. Av modeller ligger Monaco och Riviera nära mitt hjärta, men även andra går.)
Vad jag dock är anti, är dårar som är färdiga att förorsaka grava olyckor genom att skuffa stackars försvarslösa cyklister av vägen bara för att vinna några sekunder på resan till sin destination. Att vi båda nästan hamnade i diket när en Alfa Romeo med våld skulle förbi bilen framför den på en smal vägsträcka. Svordomar hördes på de båda inhemska språken.
En annan sak är att bilen har en förslappande inverkan på mången chaufför. Att konsekvent ta bilen till butiken då sträckan är under ett par kilometer syns på mången medmänniska i form av en rejäl korv runt midjan.
Men ännu mer än det är jag orolig för den atmosfär av brådska vi skapar. Att jag flera gånger under resan fått höra att "nog skulle det vara trevligt att cykla, men inte har jag tid" har överraskat mig. Vart försvinner all tid? Och har inte envar egentligen tillgång till samma tid, cirka 24 timmar per dygn? (Ok, jag vet, jag vet, mången har barn, och arbetar och så vidare, men häng med en stund.)
Att delge råd åt andra ur ens egna synvinkel är sällan en god idé. Men i detta fall ger jag mig friheten att låta tanken sväva. Ifall vi tänker oss att den vanligaste bilen som under vår resa passerat oss utan tvivel är en husbil, rätt ny till på köpet.
Jag har ingen aning vad en sådan kostar, med om jag tippar på 50 000 euro, så blir det kanske inte ännu i överkanten. Här tillägger vi med bensin, försäkringspremier och servicekostnader. Var och en får själv föreställa sig dem.
Om vi utgår från en månadslön på 5 000 euro, så skall man reservara cirka ett års lön utan andra utgifter för att finansiera sin rullande låda. Ifall man istället tar elva månader sabbatsledigt, och köper den lyxigaste cykeln man hittar är man ekonomiskt i samma läge. Och efter året hälsomässigt i betydligt bättre skick om man rullat runt med två hjul under sig istället för fyra. Konstigt, eller hur?
Och under ett års tid hinner man cykla en hel del, kan jag garantera!
Leka
Postscript
Då min bror, som nog bär den sanna bilentusiastens krona i vår familj, märkte att vi började närma oss Ivalo, ringde han mig med en uppgift. På orten fanns nämligen till salu en gammal Volvo, modellens smeknamn valpen, som han gärna kunde tänka sig äga. Så när vi nu en gång i varje fall var i trakterna, så kunde vi ju göra handeln, och köra ner den.
Mina argument om att detta nu inte riktigt var i vår cykelresas anda bemöttes med oförståelse. Vi kunde ju väl cykla upp till Ishavet om det nu var så viktigt, sedan komma tillbaka till Ivalo. Varefter vi enbart behövde lasta cyklarna i bilden och köra skrället till Rovaniemi, och sätta det på tåget till huvudstaden. Lätt som en plätt!
Trots min brors ihärdiga försök att ordna allt på det mest rationella sätt är jag nog tvungen att göra honom besviken. Vi komme inte att hämta honom en Volvo på vägen ner. Men undra inte ifall ni trots det ser honom sitta i en inom en snar framtid. Hans flickvän råkar nämligen vara på besök i Rovaniemi, och det är ju egentligen enligt hans kalkyler alldeles intill Ivalo!
Monday, July 23, 2007
Kaisan nörttinurkka
9. päivä
Reitti Suomussalmi-Kuusamo
Ajettu matka 147,57 km
Keskinopeus 20,3 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 7 h 14 min
Energiankulutus (Kaisa) 2 453 kcal
Sää aurinkoinen, pientä myötätuulta.
Päivän hassu luku: Tänään näimme neljä poroa. Yhdellä niistä oli punainen kaulapanta.
Reitti Suomussalmi-Kuusamo
Ajettu matka 147,57 km
Keskinopeus 20,3 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 7 h 14 min
Energiankulutus (Kaisa) 2 453 kcal
Sää aurinkoinen, pientä myötätuulta.
Päivän hassu luku: Tänään näimme neljä poroa. Yhdellä niistä oli punainen kaulapanta.
It's Dutch!
This blog entry is solely for our friend Tim, aka Syama Gopala. Now we have biked 850 kilometers North from Porvoo. And what meets our eyes when we roll into Kuusamo. Yes, you are in our thoughts, you don't need to try this hard. And no, we did not buy any Dutch cheese, thank you for asking.
Leka
Night of the living dead.
Befara inte, Kaisa har inte förvandlats till en av de nära på tusen zombierna, som för evigt är bundna till åkern de patrullerar. Tysta vänner, men pålitliga. Och tydligt trendmedtvetna, ty de byter kläder två gånger om året. Likasom frisyr.
För dem som vill träffa dem själva, så är det bara att ta vägen från Suomussalmi upp mot Kuusamo. Platsen intill folket bjuder även på kaffe och plättar. Något som nog såg lockande ut, aven om vi denna gång inte kom åt att bepröva någondera.
Leka
Kaisan kova kohtalo
Kaisaa kiukutti. Kuten oli tapana kun mies oli jälleen kerran saanut kullun ajatuksen päähänsä. Tai kuten Kaisa itse asian ilmaisi, "en fix idé!". Ja niinkuin aina miehen tapauksessa, tämä oli haluton luopumaan ajatuksestaan vaikka sille miten järkeä yritti puhua.
Tällä kertaa tarina sai alkunsa kun mies silmäili Suomen majoitusliikkeet -kirjan takaosassa olevaa karttaa. Sitä tutkiessaan hän havaitsi että Suomussalmi on yllättävän lähellä Kuusamoa. Eli oikeastaan ihan päivän pyöräretken ulottuvilla!
Siinä ei taivuttelu auttanut, eikä se, että mittanauha kädessä laskettu matka oli lähes puolet pidempi kun aiemmat etapit.
Erityisesti Kaisaa kiukutti se, että mies oli pyhästi luvannut etttä matkaan ryhdytään vain jos sääolosuhteet ovat hyvät ja tuuli myötäinen. Nyt tuo rotjake lähti perumaan puheitaan, ja muuttamaan jo sovittua sopimusta. Se ei ollut Kaisan mieleen. Eikä siinä kaikki! Seuraavaksi tuo kelvoton kehtasi väittää vastatuulta myötätuuleksi, niin kuin olisi ollut vähä-älyisen kanssa tekemisissä.
Sitä paitsi Kaisalle oli luvattu retkelle lähdettäessä leppoisaa ajelua rauhallisessa tahdissa. Ja nyt paineltiin sitten hullun kiilto silmissä pitksin vitostietä autojen viileltäessä ohi siihen tahtiin että hyvä kun tiellä pysyi. Se että herätys oli tapahtunut julmetun aikaisin lian lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen ei auttanut asiaa.
Miehen lepyttely-yritykset olivat naurettavia. "kokeillaan mihin päästään" ja "jos alkaa väsytää niin pysähdytään". Katin kontit! Kaisa tiesi vallan hyvin mikä olisi päivän saldo. Kun mies jotain päätti, niin hän sen myös piti - vaikka yritti korulausein muuta väittää.
Tilanne oli tuskallinen. Kello oli jo yksitoista ja kartta näytti armotta että matkaa oli jäljellä viellä päältä sadan kilometrin.
Hiljaisen kansan tilataideteoksen ääressä syöty Puffet-jäätelö kuitenkin kohensi ainakin hetkellisesti Kaisan mieltä. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin matka ei ollut ihan niin mäkinen kun Kaisa oli pelännyt. Aurinkokin paistoi mukavasti ja lämitti selkää miellytävällä tavalla. Ja tuuli, noh, myönnettäkööt, oli aika ajoin jopa myötäisen kaltainen.
Ja niin matka jatkui. Välillä Kaisa söi ruisleipää, välillä vanilijapuikkoja, joita mies oli aamulla käynnyt ostamassa. Ja oli tuo ketku jotain tuorettakin saanut mukaansa - neljä kiiviä lämmittivät jo olemassaolollaan Kaisan mieltä.
Poljettiin ja pysähdyttiin. Ja siten taas poljettiin. Kaisa antoi tiiviissä tahdissa väliaikatietoja matkan etenemisestä, muistuttaen näin ettei häntä pehmeillä puheilla voinnut huijata. Sen koulun hän oli jo käynyt. Pikku Karhunkierros ON 12 kilometriä, eikä se lyhyemmäksi muutu,vaikka niin väitetäisiinkin. Ja Suomussalmelaiselta leirintäalueelta Kuusamoon ON 147 kilometriä. Turha oli muuta väittää!
Mutta kilometrin seuratessa toista alkoi Kaisan mieli vähän vähältä aurinkoistua sekin. Enää etäisyys ei tuntunut ylitsepääsemättömältä, vaikkakin takapuolta jomotti ja peukalot olivat hellinä krampinomaisesta jarruttamisesta niissä huikeissa alamäissä minkä reitti kulkijoilleen tarjosi.
Ja ennen kun tiesi oltiinkin jo Kuusamon piirissä. Hiukan ylpeänä Kaisa polkaisi viimeiset 15 kilometriä varattuaan hotellihuoneen keskustasta. Ohittipa siinä viime metreillä vielä toisen pyöräilevän pariskunnan, ihan noin vain näyttääkseen heille kuka on kukin. Ja tuskinpa heilla sentään oli repussaan jo 130 kilometriä.
Polleana tyttönä Kaisa sitten vihdoin viimein marssi vastaanottotiskin luo ja ilmoitti hiukan kovemmalla äänellä kun mitä ehkä olisi ollut tarve että "tultiin tuolta Suomussalmelta, mihin voitaisiin laittaa pyörät?".
Huomisen vapaapäivä valoi uskoa tulevaan.
Leka
Sunday, July 22, 2007
Kaisan nörttinurkka
8. päivä
Reitti Kajaani-Kontionmäki-Ristijärvi-Hyrynsalmi-Suomussalmi
Ajettu matka 109,77 km
Keskinopeus 19,7 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 5 h 34 min
Energiankulutus (Kaisa) 2 089 kcal
Sää aurinkoinen, välillä tuuli sinne tänne.
Päivän hassu luku: Matkan varrella oli 11 paikkaa, joiden nimi päättyi sanaan "vaara". Arvatkaapas miksi!
Reitti Kajaani-Kontionmäki-Ristijärvi-Hyrynsalmi-Suomussalmi
Ajettu matka 109,77 km
Keskinopeus 19,7 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 5 h 34 min
Energiankulutus (Kaisa) 2 089 kcal
Sää aurinkoinen, välillä tuuli sinne tänne.
Päivän hassu luku: Matkan varrella oli 11 paikkaa, joiden nimi päättyi sanaan "vaara". Arvatkaapas miksi!
Kulutusjuhlijat
Saapuessamme toistaiseksi pisimmän päiväreissumme jälkeen leirintäalueelle Suomussalmen edustalla tarjoutui meille mahdollisuus valita kolmen eri tasoisen ja hintaisen mökin väliltä. Kumpikaan muuttuja ei päätä huimannut. Hinnat olivat 22 euroa yö, 32 euroa yö, ja hienoin, varsinainen deluxemökki hintaan 42 euroa yö.
Aluksi meille kuitenkin tarjottiin vaihtoehto oikeastaan kahden mökkityypin välillä, sillä edessämme jonossa oleva pariskunta sai hienoimman mökin avaimen käteensä nenämme edessä. (Ajatuksessa kävi että olisi pitänyt polkea nopeammin, mutta olisi heidän autonsa siltikin varmaan ollut meitä nopeampi...)
Onni oli kuitenkin meille myötä, sillä perheen isäntä palautti mökin avaimen jo muutaman minuutin kuluttua ja suuntasi hienon autonsa nokan jonkun toisen retkeilyalueen suuntaan. Näky ei ilmeisesti ollut mielyttänyt pesuetta. Vaan meille kelpasi.
Niin etelästä tulleet vähävaraiset pyörämatkailijat löivät elämän risaiseksi, ja ottivat alueen hienoimman mökin. Siinä oli suihku josta tuli lämmintä vettä ainakin toista minuuttia. Ja pieni keittiö, johon vesi kannettiin ämpärissä. Ja hiukan pahalta haiseva kemiallinen vessa.
Mutta me emme valittaneet, sillä ruoka jonka keitimme oli herkullista, näkymä ikkunasta mainio, ja sänky pehmeä. Ja mikäli sisustus ei urbaania visualistia miellytä, niin asiaan on helppo ratkaisu: silmät kiinni, ja herätys aikaisin aamulla.
Tack och hei!
Leka
Oikeasti pohjoisessa
Ajoimme tänään enimmäkseen viitostietä, joka ei olekaan niin hurjasti liikennöity valtatie kuin luulimme, lähinnä tylsä. Reitti jakautui kuitenkin tänään mukaviin pätkiin, koska tulimme useamman pikkukunnan läpi. Poikkesimme Ristijärven keskustaan ja sieltä pienemmälle tielle Hyrynsalmelle asti, jossa pidimme jätskitauon. Sama jytäauto ehti välipalamme aikana madella ohi kolme kertaa, ilmeisesti keskusta on aika pieni...
Pian kuvan ottamisen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Suomussalmea. Käännyimme viitostielle ja aloimme hilautua ylämäkeen (ei suinkaan viimeisen kerran tänään!) kun huomasin jotain liikettä oikealla tien vieressä. Lauma harmaita hevosia hölkkäsi reipasta tahtia laitumellaan kohti tietä. Paitsi että hetkinen... eihän hevosilla ole sarvia! Eivätkä otukset olleet laitumella aidan takana vaan pellolla! Me etelän lapset olimme mykistyneitä: tien vieressä oli porolauma! (Tai siis poroTOKKA!) Ne olivat isoja! Ja vapaana! Villieläimiä ihan keskustan lähellä!
Olin kyllä odottanut näkeväni poroja jossain Pohjois-Lapissa, mutta tämän tapauksen jälkeen olin jo vähän niin kuin ylpeä itsestäni: olen pyöräillyt Porvoosta poronhoitoalueelle!
Kaisa
–Herr Parland, vi har nyheter åt er.
Småfåglar kvittra att er tro på vår resa var obefintlig. Vilket ju i och för sig är förståeligt, givet vår bristfälliga fysik. Och fruns brist på fötter. Men nu vill vi med hjälp av Finlands karta visa att vi faktiskt nått längre än er prognos, som, ifall jag förstod rätt var att "dom hyytyy nog före Lahtis!".
Fru Leka pekar på platsen var vi var idag på dagen. Platsen hette Ristijärvi, och är belägen cirka 45 kilometer norrut från Kajana. Lahtis är inte utprickat, men vi försäkrar er att den är belägen betydligt längre neråt på kartan.
Ifall vi faktiskt når Ishavet, de vete gudarna. Men att vi nått längre än Business City är i detta skede ett faktum! Håll tummarna uppe.
Leka
"Ahkeruus kovankin onnen voittaa!"
Perehdyimme tauon aikana Lotta Svärd- ja Suojeluskunta-museon yhteydessä perinteiseen kansakoulun luokkaan. Tämä lause oli kirjoitettu taululle opastamaan lapsia luterilaisen arvomaailman piiriin.
Kyseistä lausetta sitten mietiskeltiin kun ylämäkeä jatkui jatkumistaan. (Jossain vaiheessa alkoi jo naurattaa, kun luulin kahdeksannen kerran että jo koittavi alamäki. Vaan ei koittanut, ylöspäin kiivettiin, niin että alkoi pelottaa että pää osuisi taivaaseen.)
Leka
Saturday, July 21, 2007
Kaisan nörttinurkka
7. päivä
Reitti Iisalmi-Sukeva-Kajaani
Ajettu matka 90,57 km
Keskinopeus 20,2 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 4 h 28 min
Energiankulutus (Kaisa) 1 926 kcal
Sää aurinkoinen, ruokatauon aikana sadekuuro mutta olimme katon alla.
Päivän hassu luku: Tavarakärry heilui huolestuttavasti, joten Leka osti huoltoasemalta sen akseliin uuden osan, joka maksoi 20 senttiä. Ongelma korjaantui, matka jatkui.
Reitti Iisalmi-Sukeva-Kajaani
Ajettu matka 90,57 km
Keskinopeus 20,2 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 4 h 28 min
Energiankulutus (Kaisa) 1 926 kcal
Sää aurinkoinen, ruokatauon aikana sadekuuro mutta olimme katon alla.
Päivän hassu luku: Tavarakärry heilui huolestuttavasti, joten Leka osti huoltoasemalta sen akseliin uuden osan, joka maksoi 20 senttiä. Ongelma korjaantui, matka jatkui.
Jag undrar hur hans tänder ser ut....
I Kajana hade vi privilegiet att övernatta hos min brors flickväns mamma. Hon bor strax utanför centrum i ett underbart egnahemshus i tre våningar.
Vänlig som Raija är, värmde hon bastun åt oss trötta resenärer. Då bastun är belägen i husets källarvåning, fick vi även se min brors flickväns brors rum. (Konfunderande relationer, jag vet...) Det speciella med detta annars så vanliga rum på cirka 4 x 4 meter var att taket var fullspäckat med tomma Dr Pepper burkar. Omkring 600 inalles, ifall jag förstod rätt. Vilket nog var lätt att tro när man själv bevittnade spektaklet.
Pojken lär vara en stor vän av drycken i fråga, och man undrar nog ifall inte ett sponsoravtal kunde komma ifråga i detta fall. Ty sällan bevittnar man sådan hängivenhet, som ännu till på köpet sträckt sig över en så lång tidsperiod.
Leka
Oikeaan suuntaan
Aivan kuin pyöräkin tietäisi, että nyt mennään tuttuun paikkaan! Rullasimme ylämäistä huolimatta vinhaa vauhtia, koska suuntana oli Kajaani. Tällä kertaa ei ehditty serkkujen luo Sotkamoon käymään - matka on aina autolla tuntunut lyhyeltä, mutta olisi pyörällä vienyt ylimääräisen päivän - mutta sen sijaan tavattiin Kajaanissa.
(Juuri tältä kuvassa olevalta taukopaikalta tosin onnistuin nappaamaan mukaan proteesin alle heinänkorren, joka painoi ilkeästi polvitaivetta kunnes ongin sen ulos muutamaa kilometriä myöhemmin. Annoin tyngille raitista ilmaa kivellä istuen, ja mokoma heinä jäi huomaamattani mukaan, kun laitoin jalat takaisin jalkaan. Salamatkustaja!)
Kaisa
Pyöräilijä
Kaisa tapasi Sukevan Nesteellä nuoren kaverin joka myös oli pyörällä liikenteessä. Oli lähtenyt Helsingistä, joskaan Kaisa ei tullut kysyneeksi koska. Mutta ei varmastikaan kovin kauan aikaa sitten, sillä tahti oli kova. Hänellä oli nimittäin päämääränä Paltamo, joka on Kajaanista vielä 30 kilometria eteenpäin.
Hiukan ehkä kateuttakin äänessä hän oli muun jutustelun ohessa kommentoinut Kaisalle sitä, miten hienoilla pyörillä olimme liikenteessä.
Ja myönnän auliisti että meissä kummassakin on Kaisan kanssa hiukan (eikä välttämättä niin vähääkään) välineurheilijan vikaa. Mutta on samalla sanottava että matka Lappiin on ihan tarpeeksi pitkä minulle ilman että minun tarvitsisi olla koko ajan huolissani tekniikasta. Erityisesti kun en ole millään tapaa taitava korjaaja tai edes lahjakas McGyver.
Mutta tämä poika palautti mieleen sen että suuriin tekoihin ei tarvita muuta kun hyvän idean ja rutkasti tahdonvoimaa. Muu on sitten järjestelykysymys.
Ja hatunnoston kaveri kuitenkin ansaitsee, sillä tavallisilla lenkkareilla ja verkkahousuilla Kainuuseen polkeminen melko tavallisella kaupunkipyörällä vaatii sisua jota harvalla on! Kukaan ei ainakaan hänen kohdallaan voi väittää että välineet olisivat se tekijä joka ratkaisi. Sen verran huolestuttavasti miehen takapyörä nimittäin heilui.
Teidemme erotessa toivotimme toisillemme onnea matkaan: www.kaisaleka.blogspot.com. Sitä varmasti molemmat tarvitsemme!
Leka
Hiukan ehkä kateuttakin äänessä hän oli muun jutustelun ohessa kommentoinut Kaisalle sitä, miten hienoilla pyörillä olimme liikenteessä.
Ja myönnän auliisti että meissä kummassakin on Kaisan kanssa hiukan (eikä välttämättä niin vähääkään) välineurheilijan vikaa. Mutta on samalla sanottava että matka Lappiin on ihan tarpeeksi pitkä minulle ilman että minun tarvitsisi olla koko ajan huolissani tekniikasta. Erityisesti kun en ole millään tapaa taitava korjaaja tai edes lahjakas McGyver.
Mutta tämä poika palautti mieleen sen että suuriin tekoihin ei tarvita muuta kun hyvän idean ja rutkasti tahdonvoimaa. Muu on sitten järjestelykysymys.
Ja hatunnoston kaveri kuitenkin ansaitsee, sillä tavallisilla lenkkareilla ja verkkahousuilla Kainuuseen polkeminen melko tavallisella kaupunkipyörällä vaatii sisua jota harvalla on! Kukaan ei ainakaan hänen kohdallaan voi väittää että välineet olisivat se tekijä joka ratkaisi. Sen verran huolestuttavasti miehen takapyörä nimittäin heilui.
Teidemme erotessa toivotimme toisillemme onnea matkaan: www.kaisaleka.blogspot.com. Sitä varmasti molemmat tarvitsemme!
Leka
Näkymätön emäntä
Eilen matkalla kohti Iisalmea koitimme järjestää itsellemme majoituksen, kuten meillä yleensä on puolen päivän aikaan tapana. Tälla kertaa ei majapaikassa kukaan kuitenkaan vastannut, joten jatkoimme pyöräilyä, luottaen siihen että vastaaottajan kännykkä rekisteröisi numeromme.
Kuten rekisteröikin. Sillä jo kohta soitti naishenkilö takaisin, onnistuneesti kyllä juuri samalla hetkellä kun olin kiipeämässä reilua mäkeä ylöspäin. Sain pahoitella tilannettani, peläten että hän tulkitsisi minut puhelinläähättäjäksi ja epäisi meiltä yösijan.
Selitin siis äkkiä tilanteemme, mistä olimme tulossa ja koska saapuisimme. Hän valitteli kuitenkin olevansa töissä aina yö yhteen saakka, mutta sanoi että voisi jättää talon ulko-oven auki ja avaimen oveen. "Palautatte sitten vain avaimen ja maksun aamulla lähtiessänne" hän ohjeisti, lisäten "talo on aivan rautatieaseman vieressä!"
Ja kuinka ollakaan, kun saavuimme osoitteeseen jonka hän antoi, oli avain todellakin ovessa. Huone oli kaiketi jonkun vanhan lääkärikeskuksen tai vastaavan viraston vanha, sillä ovessa oli perinteinen kolmevärinen odota, sisään, varattu merkkivalo.
Alakerrassa oli keittiö, ja aivan huoneemme vieressä naisten suihku. Jota minä myös salaa käytin, koska se oli niinkin sopivassa paikassa. Tosin kilpailua suihkusta ei liiemmin ollut, sillä emme koko sielläoloaikanamme oikeastaan tavanneet ketään muuta asukasta. Joka oli omiaan luomaan hieman omalaatuisen tunnelman. Eräs tyttö oli kyllä tullessamme ovella tupakalla, mutta hänestäkään ei myöhemmin illalla (joka meille tarkoittaa tässa vaiheessa puoli kymmentä) näkynyt jälkeäkään.
Nukuimme kuitenkin hyvin, ja avain tipahti maksun kera sille määrättyyn postilaatikkoon.
On ihanaa elää maailmassa jossa ihmiset luottavat toisiinsa!
Leka
Friday, July 20, 2007
Kaisan nörttinurkka
6. päivä
Reitti Tervo-Pielavesi-Iisalmi
Ajettu matka 96,32 km
Keskinopeus 17,8 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 5 h 23 min
Energiankulutus (Kaisa) 2 350 kcal
Sää puolipilvinen, kovaa vastatuulta.
Päivän hassu luku: Kaisan uusi kenkälusikka Iisalmen Citymarketista maksoi 1,90 euroa. Vanha ei kestänyt märän sukan ja tiukan pyöräilykengän yhdistelmää. Levätköön rauahssa!
Reitti Tervo-Pielavesi-Iisalmi
Ajettu matka 96,32 km
Keskinopeus 17,8 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 5 h 23 min
Energiankulutus (Kaisa) 2 350 kcal
Sää puolipilvinen, kovaa vastatuulta.
Päivän hassu luku: Kaisan uusi kenkälusikka Iisalmen Citymarketista maksoi 1,90 euroa. Vanha ei kestänyt märän sukan ja tiukan pyöräilykengän yhdistelmää. Levätköön rauahssa!
Varm dricka i Pielavesi
Dagen hade varit exceptionellt kylig. Kaisa var insvept i sin varma jacka, och Leka hade satt på sig varje löstagbar ärm och bunt som var medpackad, plus en tunn pipo under hjälmen. Och trots detta frös vi tidvis. Den rätt friska brisen vi hade rakt i ansiktet kan ha haft med vår obekväma situation att göra.
Så när vi anlände till Pielavesi letade vi upp ett kafé med terass. Detta, på grund av att vi ville hålla ett öga på cyklarna, ifall någon klåfingrig savolaxare skulle råka gå förbi. Ordet terass känns dock aningen för fint, ty den bord+bänk konstruktion vi satt oss vid strax intill dörröppningen var nog egentligen inte värd titeln. Det är för envar att inbilla sig vilka finska ord var hängivet inristade i den gropiga ytan på bordet.
Vårt behov av någon varm dryck var dock så pass pressande att vi var färdiga att se genom fingrarna dessa uppenbara brister. dessvärre var tant kassör inte lika villig att böja på reglerna. Kakaon skulle drickas inne i kafét, inte utanför! Annars kunde man ju inte ha någon kontroll över vad som hände.
Efter att Leka fört en lång diskussion med servitrisen på Teboil fick vi slutligen lov att ta ut två kakaomuggar och sitta i solen med dem. Det var tydligen bara tillåtet att dricka kaffe utomhus, någon ordning måste det ju finnas. Annars blir det som i Södra Finland: kaos och anarki och människor som dricker kakao utomhus. Eller så var hon rädd att vi skulle sno deras finaste porslin.
Hur som helst, vi drack våra koppar ute, och som laglydiga medborgare förde vi även in dem, och tackade för deras gästvänlighet. Helt utan ironi, vill jag tillägga.
Leka
Maalta kaupunkiin
Myönnettäköön: olin aamupäivällä erittäin pahalla tuulella. Satula painoi takamusta eilisestä kevytpäivästä huolimatta (tai ehkä juuri siksi, karaiseminen oli keskeytynyt!) vietävästi ja ponnistellessani vastatuuleen jossain Tervon ja Pielaveden välillä kysyin itseltäni: miksi? Mitä tästä olisi nyt tarkoitus saada irti? Onko koko reissun ainoa pointti, että saan todistaa epäilijöille pystyväni tähän? Entä jos en pystykään, meneekö koko ponnistelu hukkaan jos emme pääsekään Norjaan asti?
Yritin olla kunnon suomalainen ja purra hammasta - turhasta ei saa valittaa! Mutta kun vastatuuli vain jatkui vielä Pielaveden jälkeenkin, ja vaikutti siltä, että olin laskenut kartasta matkan Iisalmeen hiukan väärin ja sinne itse asiassa olikin 100 eikä 90 kilometriä, aloin vakavissani kyseenalaistaa koko reissun mielekkyyden. 10 kilometrin ylimääräinen matka voi kuulostaa autoilijoiden korvaan mitättömältä, mutta voin vakuuttaa, että kun raahautuu vastatuulessa pyörällä ylämäkeen muutaman sadan kilometrin painaessa reisissä, ajatus kymmenestä ylimääräisestä kilometristä eli mahdollisesti kymmenestä ylimääräisestä ylämäestä on kertakaikkisen musertava.
Lopulta murruin istuessamme bussipysäkillä enää noin 25 kilometrin päässä Iisalmesta mutustelemassa suklaata. Leka kysyi lempeästi, oliko joku hätänä, kun vaikutin niin hiljaiselta, ja puuskahdin itkua nieleskellen, että ei tässä mitään hätää olisi jos jokainen polkaisu ei sattuisi ihan sikana!
Leka vastasi tähän ärsyttävän järkevällä ehdotuksella, että sen sijaan että niiskutan bussipysäkillä, siirtäisimme satulaa vielä vähän eteenpäin ja kokeilisin samalla työkaveriltani kuulemaani kikkaa laittaa kahdet pyöräilyhousut päällekkäin. Suostuin pitkin hampain tähän suunnitelmaan, itse olin ajatellut ennemminkin jotain sen suuntaista, että kävisin maahan makaamaan ja odottamaan, jos kyseiselle peräkylälle muutaman päivän kuluttua tulisi bussi, joka veisi minut takaisin sivilisaation pariin.
En uskalla vielä antaa virallista lausuntoa tuplahousuista, ne saattavat alkaa hiertää pidemmillä matkoilla, mutta ensiapuna ne toimivat mainiosti. Kipeään paikkaan tuli tuplapehmusteet, ja tuulikin tuntui alkavan laantua. Auringonpaiste ei enää tuntunut ahdistavalta hikiseltä kuumotukselta vaan leppoisalta kesäkeliltä. Kun tien vieressä vielä oli pienessä aitauksessa kolme vastustamattoman suloista lammasta, jotka tervehtivät meitä määkimällä, aloin taas nähdä pyörämatkailun hyvätkin puolet.
Rullasimme Iisalmeen jo neljän aikaan iltapäivällä, ja löysimme nopeasti retkeilymajalle. (Tosin sitä etsiskellessämme koin vielä yhden heikon hetken, katso www.kaisaleka.blogspot.com) En ole käynyt täällä vuosiin, mutta Sotkamon sukulaisten luo ajettiin aina pienenä ja vähän isompanakin tätä kautta joten kaupungista tulee mieleen mainioita muistoja. En tiedä, kumpi ilahdutti minua enemmän, herttaiset puutalot vai Citymarketin liput. Vihdoinkin kunnon ruokakauppoja, joista saa luomutuotteita, linssejä ja tofua! Kirppareita! Kirjakauppa! Luontaistuotekauppa! Skeittareita! Matkalla oppii itsestään uutta: olen pikkukaupunkilainen, mutta kuitenkin ehdottomasti kaupunkilainen.
Kaisa
Yritin olla kunnon suomalainen ja purra hammasta - turhasta ei saa valittaa! Mutta kun vastatuuli vain jatkui vielä Pielaveden jälkeenkin, ja vaikutti siltä, että olin laskenut kartasta matkan Iisalmeen hiukan väärin ja sinne itse asiassa olikin 100 eikä 90 kilometriä, aloin vakavissani kyseenalaistaa koko reissun mielekkyyden. 10 kilometrin ylimääräinen matka voi kuulostaa autoilijoiden korvaan mitättömältä, mutta voin vakuuttaa, että kun raahautuu vastatuulessa pyörällä ylämäkeen muutaman sadan kilometrin painaessa reisissä, ajatus kymmenestä ylimääräisestä kilometristä eli mahdollisesti kymmenestä ylimääräisestä ylämäestä on kertakaikkisen musertava.
Lopulta murruin istuessamme bussipysäkillä enää noin 25 kilometrin päässä Iisalmesta mutustelemassa suklaata. Leka kysyi lempeästi, oliko joku hätänä, kun vaikutin niin hiljaiselta, ja puuskahdin itkua nieleskellen, että ei tässä mitään hätää olisi jos jokainen polkaisu ei sattuisi ihan sikana!
Leka vastasi tähän ärsyttävän järkevällä ehdotuksella, että sen sijaan että niiskutan bussipysäkillä, siirtäisimme satulaa vielä vähän eteenpäin ja kokeilisin samalla työkaveriltani kuulemaani kikkaa laittaa kahdet pyöräilyhousut päällekkäin. Suostuin pitkin hampain tähän suunnitelmaan, itse olin ajatellut ennemminkin jotain sen suuntaista, että kävisin maahan makaamaan ja odottamaan, jos kyseiselle peräkylälle muutaman päivän kuluttua tulisi bussi, joka veisi minut takaisin sivilisaation pariin.
En uskalla vielä antaa virallista lausuntoa tuplahousuista, ne saattavat alkaa hiertää pidemmillä matkoilla, mutta ensiapuna ne toimivat mainiosti. Kipeään paikkaan tuli tuplapehmusteet, ja tuulikin tuntui alkavan laantua. Auringonpaiste ei enää tuntunut ahdistavalta hikiseltä kuumotukselta vaan leppoisalta kesäkeliltä. Kun tien vieressä vielä oli pienessä aitauksessa kolme vastustamattoman suloista lammasta, jotka tervehtivät meitä määkimällä, aloin taas nähdä pyörämatkailun hyvätkin puolet.
Rullasimme Iisalmeen jo neljän aikaan iltapäivällä, ja löysimme nopeasti retkeilymajalle. (Tosin sitä etsiskellessämme koin vielä yhden heikon hetken, katso www.kaisaleka.blogspot.com) En ole käynyt täällä vuosiin, mutta Sotkamon sukulaisten luo ajettiin aina pienenä ja vähän isompanakin tätä kautta joten kaupungista tulee mieleen mainioita muistoja. En tiedä, kumpi ilahdutti minua enemmän, herttaiset puutalot vai Citymarketin liput. Vihdoinkin kunnon ruokakauppoja, joista saa luomutuotteita, linssejä ja tofua! Kirppareita! Kirjakauppa! Luontaistuotekauppa! Skeittareita! Matkalla oppii itsestään uutta: olen pikkukaupunkilainen, mutta kuitenkin ehdottomasti kaupunkilainen.
Kaisa
Thursday, July 19, 2007
Kaisan nörttinurkka
5. päivä = Kevytpäivä
Reitti Suonenjoki-Karttula-Tervo
Ajettu matka 50,75 km
Keskinopeus 18,0 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 2 h 48 min
Energiankulutus (Kaisa) 1 162 kcal (ja risat, lähetinpanta oli aamulla vähän vinksallaan)
Sää pilvinen, tihkusadetta, tuuli välillä vastaan.
Päivän hassu luku:
Kaisan homekorvien takia ajettiin noin 13 km enemmän kuin suunniteltu.
Reitti Suonenjoki-Karttula-Tervo
Ajettu matka 50,75 km
Keskinopeus 18,0 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 2 h 48 min
Energiankulutus (Kaisa) 1 162 kcal (ja risat, lähetinpanta oli aamulla vähän vinksallaan)
Sää pilvinen, tihkusadetta, tuuli välillä vastaan.
Päivän hassu luku:
Kaisan homekorvien takia ajettiin noin 13 km enemmän kuin suunniteltu.
Den utmattade minen säger allt!
Kaisa stiftar bekantskap med dagens längsta backe. Den krypande farten på omkring 10 km i timmen, känslan av hur mjölksyran svider i benen och insikten att många flera av denna kaliber ännu är på kommande får även den strongaste att grimasera.
Leka
Näkymä Tervon keskustasta.
Kahvio on kahvio ja myymälä on myymälä. Ei niitä voi alkaa noin vain sekoittamaan! Mitä siitäkin seuraisi? Pitää olla tolkku ja järjestys tai tulee anarkia.
Leka
Kevytpäivä
Kaisa nukkui hiukan huonosti viime yönä. Tämä ei varmastikkaan johtunut majoituksesta, vaan kenties viime päivien uurastus alkaa näkyä. Me istumatyöläiset kun emme oikein ole tottuneita fyysisiin suorituksiin. (Toisaalta, ehkä juuri taustamme takia olemme valinneet lajiksemme pyöräilyn, se kun on niitä harvoja lajeja jossa saa istua läpi koko suorituksen...)
Oli miten oli, siirsimme herätystä tunnilla, ja nousimme puoli kahdeksalta. Paremmin levänneenä kun jaksaa liikkua. Ja sitten taas kerran samat aamurutiinit: pesu, kaikki tavarat pakataan, syödään aamiainen ja nostetaan pyörät kadulle. Sitten nopea kysäisy joltain paikalliselta mihin päin etupyörä kannatta suunnata, ja ei kun matkaan.
Muutenkin kyseessä oli lepopäivämme, joka alun hieman vajaavaisten päivien tähden oli kutistunut puolikkaaksi lepopäiväksi. Mutta sekin tuntui jo juhlalta. Pyöräilisimme kaksi tuntia, jonka jälkeen viettäisimme vapaa-aikaa. Jonka rouva heti alkuun ilmoitti käyttävänsä torkkumiseen. Itse suunnittelin vierailua paikallisessa kirjastossa.
Mutta kuinkas sitten kävikään...
Vaimoni, jota tässä vaiheessa alan epäillä homekorvaksi, toisti keväisen temppunsa, eli kuuli ajo-ohjeet varaamaamme majoituspaikkaan väärin. Kaksi kilometriä Karttulan keskustasta muuttui hetkessä kahdeksaksi, ja kaiken lisäksi hiekkatietä pitkin. (Viime kerralla tämä erehdys maksoi perheellemme 300 euroa, mutta ei siitä sen enempää...) Kun huomioidaan, että meidän olisi käytävä vielä edes takaisin keskustassa olisi tästä vaihtoehdosta koitunut kaiken kaikkiaan 32 kilometrin ylimääräistä lenkkiä.
Tien poskessa käydyn perheneuvottelun jälkeen päädyimme ratkaisuun karistaa Karttulan pölyt jaloistamme, ja suunnata kohti U.H. Ranta -nimistä majoitusta, kolme kilometriä Tervosta itään. (Tällä kertaa vaadin saada nähdä kartan.)
Puolen päivän lepomme näytti kutistuvan kun kyy maailmanlopun edessä, mutta onneksemme lopputie oli litteä, ja opasteet hyvät. Saavuimmekin vain tunnin suuniteltua myöhemmin majoitukseen, ja kaiken lisäki nipistimme siinä samassa seuraavan päivän lenkistä kymmenen kilometriä pois.
Ja niin sai Kaisa toivomansa torkut. Sen pituinen se.
(Paitsi että minun kirjastokäyntini, joka vaati kaiken kaikkiaan 8 kilometrin marssin - ajattelin hiukan vaihtelua, eli lähdin kävellen, huono ratkaisu - ja päätyi lukitun ulko-oven väärälle puolelle. Ainoa asia jonka kirjastossa luin oli kyltti jossa kerrottiin laitoksen sulkevan ovensa kesätorstaisin jo kello kahdelta. Se siitä kulttuurielämyksestä!)
Leka
Oli miten oli, siirsimme herätystä tunnilla, ja nousimme puoli kahdeksalta. Paremmin levänneenä kun jaksaa liikkua. Ja sitten taas kerran samat aamurutiinit: pesu, kaikki tavarat pakataan, syödään aamiainen ja nostetaan pyörät kadulle. Sitten nopea kysäisy joltain paikalliselta mihin päin etupyörä kannatta suunnata, ja ei kun matkaan.
Muutenkin kyseessä oli lepopäivämme, joka alun hieman vajaavaisten päivien tähden oli kutistunut puolikkaaksi lepopäiväksi. Mutta sekin tuntui jo juhlalta. Pyöräilisimme kaksi tuntia, jonka jälkeen viettäisimme vapaa-aikaa. Jonka rouva heti alkuun ilmoitti käyttävänsä torkkumiseen. Itse suunnittelin vierailua paikallisessa kirjastossa.
Mutta kuinkas sitten kävikään...
Vaimoni, jota tässä vaiheessa alan epäillä homekorvaksi, toisti keväisen temppunsa, eli kuuli ajo-ohjeet varaamaamme majoituspaikkaan väärin. Kaksi kilometriä Karttulan keskustasta muuttui hetkessä kahdeksaksi, ja kaiken lisäksi hiekkatietä pitkin. (Viime kerralla tämä erehdys maksoi perheellemme 300 euroa, mutta ei siitä sen enempää...) Kun huomioidaan, että meidän olisi käytävä vielä edes takaisin keskustassa olisi tästä vaihtoehdosta koitunut kaiken kaikkiaan 32 kilometrin ylimääräistä lenkkiä.
Tien poskessa käydyn perheneuvottelun jälkeen päädyimme ratkaisuun karistaa Karttulan pölyt jaloistamme, ja suunnata kohti U.H. Ranta -nimistä majoitusta, kolme kilometriä Tervosta itään. (Tällä kertaa vaadin saada nähdä kartan.)
Puolen päivän lepomme näytti kutistuvan kun kyy maailmanlopun edessä, mutta onneksemme lopputie oli litteä, ja opasteet hyvät. Saavuimmekin vain tunnin suuniteltua myöhemmin majoitukseen, ja kaiken lisäki nipistimme siinä samassa seuraavan päivän lenkistä kymmenen kilometriä pois.
Ja niin sai Kaisa toivomansa torkut. Sen pituinen se.
(Paitsi että minun kirjastokäyntini, joka vaati kaiken kaikkiaan 8 kilometrin marssin - ajattelin hiukan vaihtelua, eli lähdin kävellen, huono ratkaisu - ja päätyi lukitun ulko-oven väärälle puolelle. Ainoa asia jonka kirjastossa luin oli kyltti jossa kerrottiin laitoksen sulkevan ovensa kesätorstaisin jo kello kahdelta. Se siitä kulttuurielämyksestä!)
Leka
Wednesday, July 18, 2007
Kaino pyyntö
Arvoisat lukijat! Koska Leka istuu joka ilta tunnin pari nenä kiinni koneessa, tekstejä tulee niin paljon, etteivät ne mahdu kaikki tähän etusivulle. Siispä pyydänkin luomaan silmäyksen tuossa oikealla olevaan listaan kaikista teksteistä, siitä pääsee näpsästi katselemaan niitäkin jotka on jo piilossa! Emmehän halua, että Leka parka naputtaa tarinoitaan turhaan, emmehän? :)
Kaisa
Kaisa
Kaisan nörttinurkka
4. päivä
Reitti Kangasniemi-Naarajärvi-Suonenjoki
Ajettu matka 87,66 km
Keskinopeus 20,9 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 4 h 11 min
Energiankulutus (Kaisa) 1 778 kcal
Sää keskellä päivää aurinkoinen, aamulla ja illalla satoi. Voimakas puuskainen sivumyötätuuli.
Päivän hassu luku:
Suurin näkemämme määrä letkassa ajavia moottoripyöräilijöitä: 24 kpl.
Reitti Kangasniemi-Naarajärvi-Suonenjoki
Ajettu matka 87,66 km
Keskinopeus 20,9 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 4 h 11 min
Energiankulutus (Kaisa) 1 778 kcal
Sää keskellä päivää aurinkoinen, aamulla ja illalla satoi. Voimakas puuskainen sivumyötätuuli.
Päivän hassu luku:
Suurin näkemämme määrä letkassa ajavia moottoripyöräilijöitä: 24 kpl.
These feet were made for biking...
Så se fötterna ut efter de första 350 kilometrarna. Något slitna, men allt i allo ännu fit for fight. (Kaisa tyckte att den rosenblommiga badhanduken fick min personlighet att blomstra. tyvärr hör den till värdhuset, och således blir denna bild ett unikt minne av mig i rosentyg.)
Jag lovar en update på fotsituationen efter de nästa 350 kilometrarna.
Leka
Kakkula
Uppfattningen om att konst måste hänga på en gallerivägg hör de gångna tiderna till. Ett praktexempel på gör-det-själv konst är Kakkulas personliga skyltning.
Det är något distinkt Chagall-likt i det hela, eller hur. Och hur mycket roligare vore inte en omgivning likt denna i kontrast till de opersonliga jätteplanscherna i vilka storföretag gör reklam för sina produkter med hjälp av leende och unga framgångsrika damer?
Lägg speciellt märke till gäddan på väggen i bilden till höger. Bättre än så blir det inte!
För att njuta av alla bildens detaljer är ni nog tvungna att själva ta er till Suonenjoki. Jag garanterar att tantens min redan i sig själv gör mödan värd!
Leka
Tuulipukukansaa
Lekan mielestä minä näytän hölmöltä hiipparilta huppu päässä. Minusta olisi hölmöä antaa hiusten kastua sateessa.
Kaisa
Kutvonen
Hoi lukijat, osaisiko joku kertoa meille Kutvosen talon historiasta? Asuiko tilavassa yläkerrassa kauppias perheineen? Vai oliko koko talo täynnä myytäviä mööpeleitä? Hieno talo joka tapauksessa, ja mukava emäntä, suosittelemme lämpimästi käyntiä!
Kaisa
Subscribe to:
Posts (Atom)
