Eräs matkan tavoite minulle oli saada kylpeä Jäämeressä. Olin jo puolivälissä matkaa vannottanut Kaisaa pakottamaan minut, mikäli loppumetreillä iskisi pelko. Mikä osoittautui hyväksi vedoksi.
Kun kyselimme majatalomme pitäjiltä mahdollista paikkaa antoivat he ylimalkaisen vastauksen että tuossahan se meri on, sen kun uimaan. Mutta että kylmää on. Yhdeksän astetta. Aivan kuten koirien kanssa, norjalaisten edessä ei ole hyväksi osoittaa heikkoutta, joten totesin leveästi olevani vanha avantouimari, ja näin ollen vesi on tuplasti lämpimämpää kun se mihin olen tottunut.
Toimistosta ulos astuessani kaduin jo sanojani. Kylmä viima hyväili laihaa runkoani etsien tietä luuytimeen. Ja vesikin näytti yhtäkkiä paljon viileämmältä.
Mutta päätetty mikä päätetty, uimaan menisin. Paikan vain pitäisi olla täydellinen. Sellaista sitten metsästimmekin Kaisan harmiksi toista tuntia. Ja löytyihän se! Monenlaisen maastoesteen takaata.
Vedessä räpiköidessäni auttavasti koiraa tunne oli sanoinkuvaamaton. Tämä yksin riitti korvaamaan kaiken sen kärsimyksen jonka ruumiini oli matkan aikana kokenut. Jopa hiertyneen takapuolen!
Leka
No comments:
Post a Comment