Kiiruhda hitaasti!

Idea matkasta syntyi talvella, ja sen myötä matkan ideologinen manifesti: ajatuksia matkustamisesta ja elämyksistä.

*

Suurin mahdollinen häviö on se, ettei edes uskalla yrittää.

Elämämme perustuu unelmillemme. Itse asiassa unelmoiminen on merkityksellisen elämän edellytys!

*

Tyypillistä kyllä tarinamme alkaa keittiön pöydän äärestä. Helmikuinen sakea lumisade ja paukkuva pakkanen eivät tunnu ilmastonmuutoksesta kuulleenkaan. Usko kesään ja aurinkoon horjuu, ja ajatukset matkasta leppoisampaan ilmastoon hiipivät mieleen. Mutta minne matkata? Thaimaalla on hyvä maine, mutta ovatko rannat siellä täynnä nahkaansa kärventäviä turisteja? Ja Ibizalla nuoriso tanssii yöt läpeensä niin että kukaan ei saa nukutuksi. Ei kiitos!

Mutta miten olemme oikeastaan päätyneet tilanteeseen, jossa voimme vaivattomasti matkustaa melkein minne tahansa? Milloin viikonloppumatkasta shoppailemaan New Yorkiin tuli arkipäiväistä? Ruotsinlaivalla piipahtamista ei enää edes lasketa ulkomaanmatkaksi. Matkailulehdet auttavat meitä löytämään uusia lomakohteita, jos oma mielikuvituksemme ei riitä – kiinnostaisiko eksoottinen Burma? Tai kaupunkiloma Tokiossa?

Kuinka kauas meidän on matkustettava onnen perässä? Vai onko kysymys aivan muusta kuin välimatkasta? Olemmeko tulleet vauhtisokeiksi voidessamme loikata tuikituntemattomaan maanosaan muutamassa tunnissa? Ja kuinka käsityksemme välimatkoista on muuttunut suihkumoottorien aikakaudella? 5 000 kilometriä – tuntuuko missään?

Päätimme kääntää katseemme sisäänpäin. Miltä oma kotimaamme aidosti näyttää? Mikä on oikea Suomi, ei se, jonka näemme autonikkunasta kaahatessamme 130 km/h moottoritietä, tai edes bussin tai junan ikkunasta.

Koemmeko ympäristömme eri tavalla, jos matkustamme inhimillisemmällä nopeudella? Teimme kokeen: aloimme tutkia pyöriemme avulla lähiympäristöämme. Isnäs, Anttila, Hinthaara, Epoo, Söderveckkoski ja Emsalö – vai tältä ne näyttävätkin! Kylien nimet, jotka olimme nähneet vain tiekylteissä, saivat aivan uuden merkityksen. Loputtomat kiinnostavat, herttaiset, absurdit ja jopa humoristiset yksityiskohdat paljastuivat, kun matkanopeutemme laski niin, että silmä ja mieli ehtivät mukaan. Jalkalihaksemme muistuttivat meille, että sata kilometriä ei olekaan lyhyt matka! Tiesimme kuitenkin olevamme menossa oikeaan suuntaan.