Kotona (ja nenä kirjassa)!

Bussi toi meidät Rovaniemelle ja juna Helsinkiin ja toinen bussi Porvooseen. Ja blogi hiljentyi, kun Kaisa sai Rovaniemeltä vihdoin hankittua Potterinsa. :)

Suurkiitos kaikille lukijoille ja tukijoille!

Kaisa & Leka

Nähtävyyksiä

Löysimme Vadsöstä täydellisen kohteen iltakävelylle: kulttuuripuisto, jossa lampaat laiduntavat toisen maailmansodan bunkkerien vieresä. Kaisan mielestä lampaat olivat ihania, Lekan mielestä taas bunkkerit. (Leka ei suostunut ottamaan kuvaa lampaista, koska niitä oli enemmän kuin meitä ja kuka tietää minkälaiseen hyökkäykseen kamera olisi voinut ne provosoida...)

Kovin monta tuntia emme kuitenkaan jaksaneet ihastella pörröisiä otuksia ja betonimöykkyjä, joten nyt odotamme jo innolla Rovaniemen bussin lähtöä.

Kaisa

Pieni laiva, suuret maisemat

Päätimme eilen illalla tutustua Jäämereen lähemmin hyppäämällä Hurtigruten-laivaan. Matkustajien keski-ikä oli ehkä noin 70, mutta norjalaiset pikkukaupungit huiman hienoja myös mereltä päin katsottuna.

Aamulla tulimme Vadsöön, joka näyttää jo reilusti isommalta kaupungilta. Myöhään illalla kiipeämme täällä Rovaniemen bussiin, mutta sitä ennen minulla on vain yksi päämäärä: selvittää, löytyykö kaupungista uusi Harry Potter. :)

Kaisa

Majakanvartija

Puuskutimme majakan portaat ylös kämmenet hikisinä ja polvet tutisten, kapeita metalliaskelmia oli paljon ja niiden välistä näkyi, kuinka monta kerrosta putoaisimme jos ote lipeäisi. Ylhäällä olevalle pienelle huteran näköiselle parvekkeelle emme olisi voineet kuvitellakaan menevämme, vaikka ovi olisi ollut auki. Jos alan vaihto tulee ajankohtaiseksi, niin majakanvartijan joudumme pyyhkimään heti pois listalta.

Kaisa

71˚ 05' 33"

Slettnesissä on maailman pohjoisin mantereella sijaitseva majakka. Kävimme tänään katsomassa sitä naapurikylässä ja hieno oli.

Majakan niin kuin suunnilleen kaiken muunkin historiaan täällä kuuluu, että saksalaiset pistivät sen melkein sileäksi toisen maailmansodan jälkeen. Jokaisen kylän kirkko poltettiin ja sillat räjäytettiin. Mitähän strategista merkitystä mokomilla pohjolan peräkylillä saksalaisten mielestä oli? Kannattiko tuhlata dynamiittia siltaan, jonka toisella puolella on vain 10 000 poroa? Kysyy paatunut pasifisti. :)

Kaisa

Seikkailu jatkuu!

Työt kun vääjäämättä kutsuvat, niin tässä vaiheessa pyöräseikkailu muuttuu laiva-, bussi- ja junaseikkailuksi. Enempää en paljasta nyt, mutta blogi jatkuu kotiin asti!

Kaisa

Teellä Mehamnissa, ei kun siis Lebesbyssä

Tulimme siis eilen jo aamupäivällä perille reissumme viralliseen kohteeseen, Lebesbyn kirkonkylään. Mutta tunsimme päässeemme jotenkin liian helpolla. Olimmehan pyöräilleet VAIN 1600 km ja tulleet VAIN yhden Jäämeren vuonon rannalle ja tiekin jatkuisi vielä reilut 80 km pohjoiseen päin!

Hörppäsimme teet toisessa Lebesbyn kahdesta kahvilasta, nakersimme palan ruisleipää ja kiipesimme pyörien päälle. Eihän sitä muuten olisi kehdannut palata kotiin, joten olisimme joutuneet jäämään asumaan Lebesbyhyn ja menemään töihin kalatehtaaseen ripustamaan turskia kuivatustelineisiin. Hirveän ikävä eläkevirka kasvissyöjille...

Kaisa

5 asiaa josta olen matkan aikana ollut kiitollinen

1. Hyvä matkaseura

Ja vaikka se sattuukin olemaan oma vaimo niin pyydän ettei tätä lueta pelkäksi lässytykseksi. Ilman järkevää ihmistä jonka kanssa on voinut keskustella, jonka kanssa on voinut jakaa päivän tapahtumat, ovat ne sitten olleet hyviä tai huonoja tai pelkästään absurdeja (niitä on riittänyt!) matkanteko olisi katkennut jo alkuunsa. Tai ainakin ollut paljon merkityksettömämpi.

2. Lukkopolkimet

Monille kauhistuksen aihe - eikö pelota olla sidotu pyörään sillä tavoin? Ja mitä sitä totuutta kieltämään, harjoitteluun kuuluu ainakin yksi kaatuminen. Se oli onneksi jo hoidettu molempien osalta hyvissä ajoin ennen matkaa, ja oli kummankin kohdalla henkisesti kovempi isku kuin fyysiseti.

Lukkopolkimet antavat käytöön huomattavasti laajemmat lihasvoimavarat. Lihaksia kun voi käyttää näillä sekä polkemiseen että nostamiseen. Erityisesti ylämäissä suosittelen mitä lämpimimmin! (Puritaanit voivat sitten moittia meitä siitä että meillä on maantiepyörissä spd-polkimet, mutta voin vakuutaa että kävely on huomattavasti helpompaa piilolukkojen kanssa.)

3. Trailer Bob

Uskollinen kärrymme joka on kerrännyt niin paljon huomiota matkamme aikana, ettei kukaan ole edes ehtinyt huomata että Kaisa on amputoitu. Vaistoankin Kaisan suunnalta hienoista mustasukkaisuutta Bobia kohtaan...

Tavaraa on kulkenut mukana tarpeeksi ja helposti. Muuta kuljetustapaa en enää edes suostuisi käyttämään!

4. Sää

Olemme ilmeisesti säiden puolijumalan, Indran, lempilapsia. Sillä vaikka sää on ymmärryksemme mukaan ollut aivan kauhea kotopuolessa niin meille on riittänyt sateettomia päiviä koko retkemme ajaksi. Ensimmäistä päivää lukuunottamatta. Nekin kuurot jotka ovat meitä kastelleet ovat ollet lyhyitä ja ilmenneet vasta kun olemme aivan yöpaikan ovella. Öisin on toki saattanut sataa, mutta silloin olemme olleet autuaassa unessa!

5. Oppilailtani lahjaksi saama punapilkullinen ajoasu

Tämä sekä tyylikäs että mukava ajoasu on monta kertaa ilahduttanut minua pitkien päiväetappien aikana. Sen on räikeä eikä jää keneltäkään huomaamatta, ja on tuonut monen kulkijan kasvoille hymyn. Voiko vaatteelta enempää vaatia?

*

Listaahan voii jatkaa loputtomiin, mutta lopetan kuitenkin tähän. Niin moni asia on ilahduttanut matkan aikana jotka eivät mihinkään listaan mahtuisi.

Leka

Virallinen nähtävyys

Kuten tiedämme ovat norjalaiset sekä kovia kalamiehiä että kovia valaanpyytäjiä. Mutta se mikä lienee uutinen monille on että nämä kaksi ulkopuolisen silmissä varsin samankaltaista teollisuudenhaaraa eivät aina ole tulleet niin hyvin toimeen.

Kuten vuonna 1903 jolloin kalastajat päätyivät siihen tulokseen, että vähentyneet kalasaalit johtuivat läheisen valaanpyyntiaseman toimista. Ja mikä parempi ratkaisu ongelmiin kuin väkivalta. isossa mittakaavassa!

1200 hurjistunutta kalastajaa hyökkäsi valaanpyyntiasemalle ja repi sen maan tasalle. Tilannetta rauhoittamaan ei riittänyt poliisi, vaan myös armeija hälytettiin apuun.

Muistomerkki pysytettiin toivossa että vastaavaa ei enää tapahtuisi. Raportoimme kaikesta epäilytävästä liikehdinnästä. Over and out!

Leka

Polskis!

Eräs matkan tavoite minulle oli saada kylpeä Jäämeressä. Olin jo puolivälissä matkaa vannottanut Kaisaa pakottamaan minut, mikäli loppumetreillä iskisi pelko. Mikä osoittautui hyväksi vedoksi.

Kun kyselimme majatalomme pitäjiltä mahdollista paikkaa antoivat he ylimalkaisen vastauksen että tuossahan se meri on, sen kun uimaan. Mutta että kylmää on. Yhdeksän astetta. Aivan kuten koirien kanssa, norjalaisten edessä ei ole hyväksi osoittaa heikkoutta, joten totesin leveästi olevani vanha avantouimari, ja näin ollen vesi on tuplasti lämpimämpää kun se mihin olen tottunut.

Toimistosta ulos astuessani kaduin jo sanojani. Kylmä viima hyväili laihaa runkoani etsien tietä luuytimeen. Ja vesikin näytti yhtäkkiä paljon viileämmältä.

Mutta päätetty mikä päätetty, uimaan menisin. Paikan vain pitäisi olla täydellinen. Sellaista sitten metsästimmekin Kaisan harmiksi toista tuntia. Ja löytyihän se! Monenlaisen maastoesteen takaata.

Vedessä räpiköidessäni auttavasti koiraa tunne oli sanoinkuvaamaton. Tämä yksin riitti korvaamaan kaiken sen kärsimyksen jonka ruumiini oli matkan aikana kokenut. Jopa hiertyneen takapuolen!

Leka

You can run but you can't hide

So, here we are after biking almost 1 700 kilometers, in one of the most Northern points of continental Europe. And what did our tired eyes see first when we arrived to the hostel yesterday evening? Oh yes, a car with Dutch plates. However far we try to run you always get there first! :D

Kaisa

Peik, borde du köpa den här?!

Under den tid vi varit ute och cyklat har min bror spenderat sin tid i stort sätt på netti-autos och netti-venes och deras tvillingars webbsidor i en öändlig jakt efter den perfekta farkosten. Må den sen röra sig på land vatten eller i luften.

Och då vi tyvärr var tvungna att neka till hans plan att hämta hem ett skrot från Ivalo så tänkte vi tillgodogöra det med att erbjuda detta skepp. Säkerligen sjöduglig, och om vi så själva säger, en riktig pärla bland marina fortskaffningsmedel.

Leka

Keihäänheittäjälegenda

Kaisa ei yleensä valita. Ei vaikka sattuu, ei vaikka mäet verottaisivat voimia, ei edes silloin kun on nälkä ja väsy. Mutta tarkkaavainen ulkopuolinen voi kyllä huomata muutoksen matkantekijän mielenlaadussa.

Sillä silloin kun Kaisa alkaa naamastaan muistuttamaan Seppo Rätyä on paras pysähtyä hetkeksi ja kaivaa hätäsuklaa esille. Muuten perii hukka.

Nimimerkki kokemusta on!

(Kuvassa ei näy SR-ilmetä. Sen ilmetessä kameraa ei nimittäin parane ottaa esille.)

Leka

Men vad lite bagage ni har med er!

Då vi igår på en rastplats utanför Bekkarfjord stötte på nya bekanta från Borgå, vann en sak förundran bland dem: hur lite vi har med oss. Och denna förundran har de inte varit ensamma om. Detta speciellt i kontrast till de skåpbilar som susat förbi oss på vägarna, som säkerligen i många fall är större och bättre utrustade än ett ungt pars tvåa.

Och ett litet under är det ju också. Ett under som tillhör vårt experiment. De som känner oss, och speciellt mig, vet att vi är de värsta packråttorna. Det finns inget som inte skulle vara värt samlande, må det vara Pez-karamelldoseringsenheter, gamla skrivmaskiner, vilka som helst intressanta trycksaker. Och så vidare. Vårt hem har av mången beskrivits som ett lager, och det ligger nog en viss sanning i det.

Men nu skulle det bli annorlunda. På vår resa norrut skulle materians mängd minimeras. Inte på grund av några högflyktiga tankar om asketismens lycka. Inte i alla fall primärt. Utan av det praktiska skälet att varje gram man packar ner i väskan skall därefter med stor möda och besvär dras med. Upp för varje uppförsbacke, runt varje krök, längs varje väg. Varenda ett gram!

Och i det skedet får Thoreaus ord "simplify, simplify!" en alldeles konkret betydelse. Det har varit intressant att se hur mycket eller lite vi behöver för att klara oss. Och nu menar jag inte klara oss i bemärkelsen inte dör. Utan att klara sig lycklig och tillfredställd i alla de svängar vår färd tagit.

De som sett bilder på oss har märkt att vi har packat allt i egentligen två väskor. Den stora i kärran jag dragit, och den lilla på Kaisas rygg. I dem har vi vårt hem: kök (en trangia-kokare), vårt sovrum (två sovsäckar), vårt hem (ett tält), vårt bibliotek (två böcker), vårt klädskåp, vårt medicinskåp, vårt verktygsskjul och vår kontakt till yttervärlden (en bärbar dator med mobil internet). Vad mera behöver man för att vara nöjd? Möjligtvis en landsväg.

Leka

Eriarvoisuutta

Se että kaksi suomalaista kilometriä vastaa yhtä norjalaista on asia jota kukaan ei (onneksi...) tullut meille maininneeksi.

Kuvassa Kaisa taluttamassa pyörää alas jyrkkää kivirinnettä jota kutsutaan täällä päin päätieksi. Miltähän mahtavat sivutiet näyttää, ihmettelee pieni kansalainen? Tätä herkkua jatkui muuten seitsämän kilometriä, ja mäkeä alas ajaminen oli asia josta ei edes kannattanut unelmoida. Vauhtimme tällä etapilla: ruhtinaaliset 4,6 kilometriä tunnissa.

Leka

Är vi i Dnepropetrovsk nu?

Min vän Kicke som under ett par års tid arbetade i Ukraina vet vad vi talar om. Ni andra får försöka visualisera det. Men när vi under vår resas sista etapper övernattade i Ifjord, kunde man lika väl ha sagt åt oss att vi var magiskt förflyttade till Kievs förorter. Ty en liknande särpreglad förståelse av ordet estetik bemötte oss på vår camping plats. Bortblåst var allt det småborgerligt pittoreska norska, här var det eldstäder av betonggrisar som härskade! Kaisa gör sitt bästa för att sitta in i miljön.

Mad Max, anyone?

Leka

Kaisan nörttinurkka

18. päivä
Reitti Ifjord-Lebesby-Bekkarfjord-Hopseidet-Mehamn
Ajettu matka 102,44 km
KOKONAISMATKA 1 699,64 km
Keskinopeus 13,7 km/h
Ajoaika (ilman taukoja) 7 h 27 min
Energiankulutus (Kaisa) 2 817 kcal
Sää aamulla sateinen, päivällä pilvinen, illalla aurinkoinen.
Päivän hassu luku: Matkan varrelle sattui 14 km karkeaa soratietä (ja tämä tarkoittaa pienimmillään kananmunan kokoisia teräviä kivilohkareita). Huomasimme, että pyörän taluttaminen ylämäkeen on hitaampaa kuin polkeminen!

Päivä päivältä

Kartasta näette etappi etapilta matkamme.

Ne jotka lukivat blogiamme alusta asti muistavat alustavan reittisuunnitelmamme. Se on ihan ensimmäisiä posteja. Kulkumme on poikennut jonkun verran suunnitelmasta, olemmehan vapaita ja spontaaneja. Mutta kauas olemme tulleet, vaikka aina ei siltä polkiessa tuntunutkaan. Ja nyt olemme perillä.

Leka

Tähän tiemme päättyy

Olemme nyt saapuneet Jäämeren rannalle. Vajaa sata kilometriä edemmäs kun mitä olimme ajatelleet, ja päädyimme Mehamniin. Takanamme on nyt 1 700 kilometriä asvalttia. Tästä eteenpäin pääse vain uimalla. Ja siihen emme ryhdy. Ainakaan tänä iltana.

Päästäksemme tänne saimme kiivetä ylös vuorille, ja kiivetä alas vuorilta. Paljolti jalan, taluttaen pyöriä. Kiitos Norjan tielaitos!

Nyt olemme kovin väsyneitä, mutta tulevina päivinä kerromme matkan viime vaiheista. Malttakaa odottaa, tarjolla on katkeria tunteita, täriseviä lihaksia, luopumisen tuskaa, nälkää ja lopulta voiton suloinen maku!

Mutta ensin me lepäämme!

Leka